Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Muutoksia lakiin lähetetyistä työntekijöistä: kolmikantaisen työryhmän ehdotukset lausuntokierrokselle

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.3.2020 10.13
Tiedote

Kolmikantainen työryhmä ehdottaa työntekijöiden lähettämisestä annettuun lakiin muutoksia, jotka edistävät lähetettyjen työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua palkkauksessa ja työehdoissa työntekomaan kansallisten työntekijöiden kanssa. Muutokset edistäisivät myös ulkomaisten ja kotimaisten yritysten tasavertaista kilpailua.

Työryhmän ehdotukset perustuvat muutoksiin, joita on tehty Euroopan parlamentin ja neuvoston lähetettyjä työntekijöitä koskevaan direktiiviin. Suomi täyttää jo nykysääntelyllä muutosdirektiivin vaatimukset soveltamisalan pakollisesta laajentamisesta rakennusalan lisäksi muihin toimialoihin. Lisäksi kansallisella lailla taataan jo nykyisin lähetettyjen vuokratyöntekijöiden yhdenvertainen kohtelu kansallisten vuokratyöntekijöiden kanssa.

Lähetettyjen työntekijöiden työehdot määräytyvät edelleen lain ja yleissitovien työehtosopimusten mukaan. Kansalliseen lakiin ehdotetuilla muutoksilla täsmennettäisiin lähetettyihin työntekijöihin sovellettavia palkkasäännöksiä säätämällä vähimmäispalkan sijasta palkasta. Majoitusolosuhteita koskevia laadullisia vaatimuksia sovellettaisiin jatkossa myös lähetettyihin työntekijöihin.

Pitkäkestoisiin lähettämisiin eli yli 12 kuukauden työskentelytilanteisiin esitetään sovellettavaksi työehtosopimusten työaikaa, vuosilomaa ja työturvallisuutta koskevien määräysten lisäksi myös muita määräyksiä korvauksista, lisistä ja taloudellisista eduista. Kynnysaikaa lisätyöehdoille voitaisiin pidentää 18 kuukauteen työantajan perustellusta pyynnöstä.

Lähetetyt työntekijät

  • Työntekijöiden lähettämisestä on kyse silloin, kun ulkomainen työnantaja lähettää työntekijän Suomeen työhön.
  • Työntekijän tulee työskennellä tavallisesti muussa valtiossa kuin Suomessa ja lähettämisen on tapahduttava vain rajoitetuksi ajaksi.

  • Työntekijöitä voidaan lähettää alihankintana, vuokratyönä tai yritysryhmän sisäisenä siirtona.

Korvauksia matka-, majoitus- ja ruokakustannuksista

Muutosdirektiivi edellyttää, että työnantajalla on velvollisuus korvata lähetetylle työntekijälle Suomen tavanomaisesta työnpaikasta liikkumisesta aiheutuvat matka-, majoitus- ja ruokailukustannukset lähettämisen aikana.

Työryhmä esittää lisäksi yleisen järjestyksen mukaista suojasäännöstä matka- ja majoituskustannuksiin, jotka aiheutuvat alkuperämaasta Suomeen lähettämisistä. Suojasäännöstä sovellettaisiin tilanteissa, joissa lähetetty työntekijä ei saa suojaa alkuperämaan lain, käytännön tai työsopimuksessa sovitun perusteella tai suoja alittaisi olennaisesti Suomessa kyseisen työn osalta tavanomaisena ja kohtuullisena pidettävän tason. Ehdotus huomio Suomen työmarkkinamallin ja erityisesti rakennusalan työehtosopimuksissa komennustyön ehdot, joita sovelletaan yleisesti vähimmäisehtoina. Ehdotus sovittaa yhteen lähtöjäsenmaan, työsopimuksessa sovitun ja työntekomaan suojan tason.

Mikäli maksetun erän luonteesta olisi epäselvyyttä, se katsottaisiin kustannusten korvaukseksi eikä palkaksi. Tällöin sitä ei huomioitaisi palkkavertailussa eli Suomen työehtojen täyttymisen arvioinnissa.

Työryhmä esittää muutoksia myös työntekijöiden lähettämisestä tehtävään ilmoitukseen.

Tiedonantovelvollisuutta laajennettaisiin koskemaan kaikkia lähetettäviä työntekijöitä. Vastapainoksi lähettävien yritysten hallinnollista taakkaa pyritään vähentämään uudistamalla ilmoitusjärjestelmää.

Lausuntoaikaa 23.4.2020 saakka, muutokset voimaan heinäkuun lopussa

Lausuntoaika työryhmän ehdotuksista päättyy 23.4.2020. Lakiehdotukset tulisivat voimaan 30.7.2020, johon mennessä muutosdirektiivi on pantava täytäntöön. Lähettämisen ennakkoilmoitusta koskevat muutokset tulisivat voimaan teknisten uudistusten jälkeen 1.10.2021.

Työryhmä ehdottaa 12 kuukauden siirtymäaikaa ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin. Tämä turvaa yritysten mahdollisuuden varautua sopimuksissaan lakimuutosten vaikutuksiin.

Maantieliikenteenalan työhön uusia ehdotuksia ei sovellettaisi. Maantieliikenteen erityissääntelyä tarkastellaan EU:n liikennepaketin toimeenpanon yhteydessä.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Päivi Kantanen, TEM, p. 0295 048 938