Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Työttömien työnhakijoiden määrä väheni helmikuussa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.3.2019 9.12
Tiedote

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa yhteensä 245 800 työtöntä työnhakijaa. Se on 30 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 5 600:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 64 700, mikä on 21 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 92 900 eli 13 400 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 900 vähemmän kuin edellisen vuoden helmikuussa eli yhteensä 30 500. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-helmikuussa keskimäärin 63,1 prosenttia, mikä on 5,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin helmikuun aikana 77 800 eli 8 700 enemmän kuin edellisen vuoden helmikuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli helmikuussa avoinna 161 400 työpaikkaa, mikä on 23 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli helmikuun lopussa 125 900 henkilöä, mikä on 300 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Koko maassa oli lomautettuna helmikuun lopussa 22 000 henkilöä, mikä on 3 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 16 000 henkilöä, mikä on 900 vähemmän kuin edellisen vuoden helmikuussa.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 7,4 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli helmikuussa 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 70,7 prosenttia, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden helmikuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 200 000, mikä oli 33 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,4 prosenttia eli 1,2 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lisätietoja tilastojen eroista: http://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2016-08-23_men_001.html

Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050