Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Ehdota seuraavaa kansainvälisen tasa-arvopalkinnon saajaa

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 25.10.2018 8.30
Tiedote 497/2018

Suomen hallituksen perustaman kansainvälisen tasa-arvopalkinnon (International Gender Equality Prize) seuraavaksi saajaksi haetaan nyt ehdotuksia suurelta yleisöltä. Syksyllä 2019 toisen kerran jaettavan palkinnon voi saada henkilö tai toimija, jonka katsotaan edistäneen sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla. Palkintoon kuuluvaa palkintosummaa on kasvatettu 300 000 euroon.

- Pyrkimys sukupuolten tasa-arvoon on suomalaisen yhteiskunnan peruspilari. Suomi olisi erilainen maa, jos naiset ja tytöt eivät olisi osallistuneet hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen. Palkinnon avulla pyrimme edistämään tasa-arvoa myös kansainvälisesti lisäämällä tasa-arvokeskustelua ja nostamalla esiin siihen liittyvä tärkeitä teemoja, kuten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, sanoo pääministeri Juha Sipilä.

- Toivon, että saamme seuraavaksi palkinnonsaajaksi runsaasti hyviä ehdotuksia tasa-arvon edistäjistä eri puolilta maailmaa.

Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi vuonna 2017 perustetun palkinnon ensimmäinen saaja oli Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka on elämäntyöllään noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä ja esikuvaksi monelle naiselle ja tytölle.

Palkintoon kuuluu 300 000 euron suuruinen palkintosumma, jota palkinnonsaaja ei saa henkilökohtaiseen käyttöönsä, vaan joka tulee ohjata sukupuolten tasa-arvoa edistävälle kohteelle. Liittokansleri Merkel valitsi palkintosumman (150 000 euroa vuonna 2017) saajaksi nigeriläisen naisten ja lasten oikeuksia edistävän kansalaisjärjestön. SOS Femmes et Enfants Victimes de Violence Familiale -järjestö perustaa palkintorahoilla Nigerin pääkaupunkiin Niameyhin turvakodin perheväkivallan uhreille.

Palkinnonsaajan nimeää valtioneuvosto kansainvälisen palkintolautakunnan ehdotuksesta. Vuoden 2019 palkintolautakuntaan kuuluvat sen puheenjohtaja kansanedustaja Pekka Haavisto, Naisjärjestöjen keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Eva Biaudet, Women Deliver -järjestön johtaja Katja Iversen, europarlamentaarikko, Suomen ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki sekä eteläafrikkalaisen kansalaisjärjestö Sonke Gender Justicen perustajiin lukeutuva Dean Peacock.

Palkinto jaetaan joka toinen vuosi yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa, seuraavan kerran syksyllä 2019.

Ehdotuksia palkinnonsaajaksi otetaan vastaan palkinnon verkkosivuilla 31. joulukuuta 2018 asti osoitteessa: www.genderequalityprize.fi. Ehdotukset tulee jättää englannin kielellä.

Lisätietoja: Erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833, kansainvälisten asioiden neuvos Jorma Korhonen, p. 0295 160 410, viestintäasiantuntija Irina Haltsonen, p. 02 95 160 197, valtioneuvoston kanslia

Linkit:

Tiedote saksaksi  ja ranskaksi 

Kansainvälisen tasa-arvopalkinnon verkkosivut: www.genderequalityprize.fi

Lomake, jolla voi ehdottaa seuraavaa palkinnonsaajaa

Lue lisää: Palkintosumman saaneen nigeriläisjärjestön turvakotihanke etenee vauhdilla