EU-johtajat allekirjoittivat Roomassa julistuksen unionin tulevaisuudesta

Valtioneuvoston viestintäosasto 25.3.2017 13.37
Tiedote 130/2017

EU:n 27 valtion ja hallitusten päämiehet kokoontuivat Roomaan lauantaina 25. maaliskuuta juhlistamaan Rooman sopimusten allekirjoituksen 60-vuotispäivää. Juhlallisuuksien yhteydessä päämiehet ja EU:n toimielinten edustajat allekirjoittivat yhteisen julistuksen EU:n tulevaisuudesta. Suomea tilaisuudessa edusti pääministeri Juha Sipilä.

Rooman julistus tuo esiin EU:n arvoja, saavutuksia ja haasteita. Se korostaa unionin yhtenäisyyttä ja kansalaisten huoliin vastaamista. Julistuksessa asetetaan seuraavan kymmenen vuoden tavoitteeksi unioni, joka on turvallinen, vauras ja kilpailukykyinen. Unionin tavoitteena on myös olla sosiaalisesti vastuullinen sekä kyvykäs toimimaan merkittävässä roolissa maailmassa.

Suomi on osallistunut aktiivisesti EU-päämiesten tulevaisuuspohdintaan Britannian kansanäänestyksen jälkeen. Suomen tavoitteena on ollut varmistaa yhtenäinen ja toimintakykyinen EU, joka keskittyy olennaiseen, erityisesti kasvuun ja turvallisuuteen. Sovitut asiat on toimeenpantava ja yhteisiä sääntöjä noudatettava.

Pääministeri Juha Sipilä sanoo julistuksen heijastavan hyvin Suomen näkemyksiä. ”Keskeisin viesti on unionin yhtenäisyys. Yhdessä voimme parhaiten vastata ajankohtaisiin haasteisiin, luoda kasvua ja vakautta yhteisiä etuja ja arvoja edistäen.”

Pääministerin mukaan myös viittaukset eritahtisuuteen vastaavat Suomen näkemyksiä. ”Yhdessä toimiminen on ensisijaista, mutta tarvittaessa voidaan edetä eri tahtia, kunhan se tapahtuu perussopimusten mukaisesti ja on avointa kaikille.”

”Kokemuksemme EU:sta on, että unionissa on parempi osallistua toimintoihin kuin jäädä niiden ulkopuolelle. Suomi on mukana kaikissa eritahtisuuden tämänhetkisissä muodoissa. Ajankohtainen yhteistyön vahvistamisalue on puolustus, jossa Suomi on aktiivisesti mukana. Käytäntö on osoittanut, että tämä on paras tapa vaikuttaa”, pääministeri Sipilä sanoo.

EU-johtajat osallistuivat lauantaina myös presidentti Mattarellan isännöimälle lounaalle ja tapasivat perjantaina paavi Franciscuksen Vatikaanissa.

Rooman julistus

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja viestintäpäällikkö Päivi Paasikoski, p. 040 547 6279, valtioneuvoston kanslia

Lisää aiheesta
Rooman sopimusten 60-vuotisjuhla  
Rooman sopimukset täyttävät 60 vuotta
Rooman julistus EU-ministerivaliokunnassa (22.3.)
Pääministeri Sipilä Roomaan (21.3.)

Kuva- ja videomateriaalia median käyttöön

EU:n uutishuone
Valtioneuvoston Flickr