Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppa-neuvostossa muuttoliike, turvallisuus ja talous

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 29.6.2018 6.34
Tiedote 338/2018

Brysselissä torstaina 28. kesäkuuta alkanut Eurooppa-neuvosto käsitteli muuttoliikettä, EU:n turvallisuuden ja puolustuksen kehittämistä sekä talouden ja työllisyyden edistämistä.

Eurooppa-neuvosto kehottaa neuvostoa ja parlamenttia tutkimaan mahdollisuutta perustaa yhteistyössä YK-järjestöjen kanssa EU:n ulkopuolisiin maihin alueellisia maihinnousupisteitä merestä pelastetuille, Eurooppaan pyrkineille.

Merestä pelastetuille esitetään perustettavaksi keskuksia myös EU:n alueelle maiden vapaaehtoisuuden pohjalta. Keskuksissa tutkittaisiin mahdollisimman nopeasti pelastettujen kansainvälisen suojelun tarve, ja suojeluntarpeessa olevista huolehdittaisiin jäsenmaiden keskinäiseen solidaarisuuden perustuen. Muut palautettaisiin nykyistä tehokkaammin lähtömaihin.

Lisäksi Eurooppa-neuvosto kehottaa jäsenmaita huolehtimaan kaikin lainsäädännöllisin ja hallinnollisiin keinoin siitä, että turvapaikanhakijat eivät siirtyisi EU-maasta toiseen.

- Näillä ratkaisuilla pyritään pelastamaan ihmishenkiä, vähentämään salakuljetusta ja rajoittamaan turvapaikanhakijoiden liikkumista edelleen EU-maasta toiseen. EU myös lisää tukeaan Afrikan maille, jotta ihmisten ei tarvitsisi lähteä liikkeelle taloudellisista syistä, pääministeri Juha Sipilä sanoi.

Kokouksessaan Eurooppa-neuvosto totesi myös, että Euroopan on kannettava suurempi vastuu turvallisuudestaan ja vahvistettava puolustusyhteistyötä. Päämiehet kävivät keskustelun myös Naton pääsihterin kanssa EU:n ja Naton välisen yhteistyön vahvistamisesta.

- Suomen viesti on selvä. Meidän on jatkettava työtä konkreettisten tulosten saavuttamiseksi. Suomi edistää edelleen aktiivisesti turvallisuuden ja puolustuksen vahvistamista EU:ssa. Unionin yhteistyö hybridiuhkien torjunnassa on hyvä esimerkki nopeasta ja tuloksekkaasti toiminnasta, pääministeri Sipilä sanoi.

- Yhteistyötä Naton kanssa tulee jatkaa. EU:n toiminnan ei pidä olla päällekkäistä Naton tekemän työn kanssa, vaan EU:n ja Naton toimien tulee tukea toisiaan, pääminiseri Sipilä totesi.

Eurooppa-neuvosto piti tärkeänä edistää monenvälistä ja sääntöpohjaista kansainvälistä kauppajärjestelmää. Huippukokous käsitteli USA:n haitallista päätöstä asettaa tulleja EU:n teräs- ja alumiiinituotteille, ja antoi täyden tukensa EU:n vastatoimille.

- Globaali tilanne on haastava. Meidän on puolustettava eurooppalaista taloutta ja mahdollisuuksiamme käydä kauppaa, pääministeri Sipilä summasi.

Eurooppa-neuvosto jatkoi myös innovaatio- ja digitaalikeskustelua, jota käytiin edellisessä, Sofian epävirallisessa huippukokouksessa Suomen laatiman esityksen pohjalta.

- Nostin myös tässä huippukokouksessa esiin läpimurtoinnovaatioiden merkityksen. Aikaisempia läpimurtoinnovaatioita ovat olleet esimerkiksi matkapuhelin ja internet. EU:n on tähdättävä tällaisiin innovaatioihin, jotka vahvistavat eurooppalaista kilpailukykyä ja tuovat runsaasti työpaikkoja ja talouskasvua Eurooppaan. Eurooppa-neuvoston hyväksymä kanta vastaa Suomen esillä pitämiä tavoitteita, pääminsteri Sipilä kertoi.

Kysymys digitaalitalouden verotuksesta oli myös esillä. Suomi pitää tärkeänä, että asiaan löydetään globaali ratkaisu, jotta EU:n kilpailukyky voidaan turvata.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

Kuva- ja videomateriaalia median käyttöön: