Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppaministeri Tuppurainen koheesioasioita käsittelevään yleisten asioiden neuvostoon

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 24.6.2019 17.46
Tiedote 341/2019

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen osallistuu 25. kesäkuuta Luxemburgissa järjestettävään EU:n koheesiopolitiikkaa käsittelevään yleisten asioiden neuvoston kokoukseen. EU:n tämän hetkinen puheenjohtajamaa Romania antaa neuvostossa tilannekatsauksen koheesiopolitiikan neuvottelujen eli ns. lainsäädäntöpaketin 2021-2027 etenemisestä. Lisäksi käydään poliittinen keskustelu koheesiopolitiikan ja eurooppalaisen talouspolitiikan ohjausjakson välisestä yhteydestä.

Suomi katsoo, että koheesiopolitiikka on EU:n keskeinen rahoitusväline kestävän kasvun, työllisyyden ja osaamisen edistämiseksi koko unionin alueella. Suomi myös tukee eurooppalaisen ohjausjakson ja rakennerahasto-ohjelmien painopisteiden ja seurannan vahvistamista. Riittävään rahoituksen tasoon otetaan kantaa myöhemmin osana rahoituskehyskokonaisuutta.

Suomen EU-puheenjohtajakaudella koheesioasetuspaketin käsittelyt jatkuvat Euroopan parlamentin kanssa käytävillä kolmikantaneuvotteluilla.

EU:n taloudellisen ja sosiaalisen koheesion tarkoituksena on vähentää eri alueiden välisiä kehityseroja. EU:n uusimmassa perussopimuksessa eli Lissabonin sopimuksessa lisättiin koheesioon uusi osa-alue, jolloin puhutaan myös taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta koheesiosta. EU:n koheesiopolitiikan rahastojen kautta toteutetaan kaikkialla Euroopassa satojatuhansia hankkeita.

Lisätietoja: EU-erityisasiantuntija Ville Korhonen, p. 0295 160 186, erityisavustaja Matti Niemi, p. 045 679 1717, valtioneuvoston kanslia