Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen puhe Turun Eurooppa-foorumissa 30.8.2019

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 30.8.2019 14.21
Puhe

(MUUTOSVARAUKSIN)

Vahva ja yhtenäinen EU, jolla on kyky ratkaista globaaleja haasteita

Arvoisat Eurooppa-foorumin osanottajat, hyvät naiset ja herrat,

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen tavoitteena on vahva ja yhtenäinen EU, jolla on kyky ratkaista globaaleja haasteita. Suomen paikka on EU:n eturivissä, aktiivisena vaikuttajana. Aion tänään puhua erityisesti kolmesta asiasta: EU:n yhteisestä arvopohjasta, EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisesta roolista sekä EU:sta taloudellisena toimijana.

Tovi sitten katsoin vuonna 1972 valmistuneen elokuvamusikaali Cabaret’n. Elokuva kertoo 1930-luvun Berliinin liberaalista, vapaamielisestä elämästä, juuri kansallissosialismin nousun kynnyksellä. Huomisesta ei tiedetty.

Myös meidän sukupolvellamme on aihetta kysyä, kenen on huominen.

Helsingin Sanomien ansioitunut toimittaja Heikki Aittokoski on luennoinut ja kirjoittanut viisaasti ja samalla kaihoisasti menneestä liberalismin ja edistyksen ajasta. Ajat olivat kai parhaimmillaan 1990-luvulla, mutta edistyksen voittokulku jatkui vielä tämän vuosisadan puolelle. Köyhät kansat vaurastuivat, demokraattiset järjestelmät yleistyivät, Euroopan unioni sai lisää jäseniä ja onnistui silti tiivistämään yhteistyötään. ”Towards ever closer Union”.

Jälkeenpäin kaikki osaavat sanoa, että kehitysusko ja optimismi oli yliampuvaa. Liberaali demokratia on joutunut viime vuosina antamaan periksi. Suurvaltakilpailu ja voimakas unilateralismi ovat nousussa, ja kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä normeineen ja periaatteineen on joutunut haastetuksi. Yhdysvaltalaista historioitsijaa Robert Kagania joutuu siteeraamaan monessa yhteydessä: rauhaan ja sopimiseen perustuva järjestelmä on herkkä puutarha. Kun sitä ei varjele, viidakko kasvaa takaisin. Palaamme viidakon lakeihin: suurvaltaetupiireihin, sotiin ja autoritaarisiin yhteiskuntiin.

Viimeisimpiä vaiheita on, että liberaalille demokratialle on alettu esittää ideologista vaihtoehtoa. Autoritaarinen malli tarjotaan tehokkaana ja miehekkäänä vaihtoehtona ”rappioliberalismille”.

On hyvä syy uskoa, että pessimismi valistuksen ja liberaalin demokratian suhteen on puolestaan menossa liian pitkälle. Sille tarjotut vaihtoehdot ovat vielä antaneet niukasti näyttöjä onnistumisesta. Vaarana on, että pessimismi alkaa toteuttaa itseään.

Liberaalin demokratian ja globalisaation turvaaminen edellyttää, että olemme optimistisia, toiveikkaita, tulevaisuuden suhteen. Euroopassa se edellyttää, että ymmärrämme liberaalin demokratian hyveiden olevan poliittisia välttämättömyyksiä. Toisin sanoen: EU:n on puolustettava eurooppalaisia arvoja huolehtiakseen eurooppalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Oikeusvaltioiden Eurooppa

Hyvät kuulijat,

Eurooppalaisten arvojen puolustaminen lähtee oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisesta unionin toiminnassa ja ennen kaikkea jäsenvaltioissa. Jäsenvaltioiden tuomioistuinten ja viranomaisten vastuu on tässä selkeä, yhdessä sovittuun ja vahvistettuun EU-perussopimukseen nojautuva. EU:n tuomioistuimen linjaus Puolan oikeuslaitoksen järjestämistä koskevassa päätöksessä on valaiseva: Jäsenmaan tuomioistuimet – jäsenmaan virkamiehet – ovat samalla EU:n tuomioistuimia ja unionin virkamiehiä – meitä kaikkia eurooppalaisia varten.

Oikeusvaltioperiaate ei ole poliittinen julistus, vaan oikeusnormi. EU:n perussopimuksen oikeusvaltioartikla, toinen artikla, ei kuitenkaan pysy voimassa itsestään. Se vaatii valvontaa ja sen rikkomisen sanktiointia.

Puheenjohtajuuskaudellaan Suomi huolehtii velvollisuuksistaan - huolehdimme oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta. Meidän mandaattimme viedä eteenpäin 7. artiklan mukaista menettelyä on antanut kaikkia eurooppalaisia edustava Europan parlamentti. Emme ole omalla asiallamme, vaan kaikkien EU-maiden ja EU-kansalaisten asialla. Olemme kaikkien jäsenmaiden asialla myös laatiessamme oikeusvaltiomekanismin tulevaan monivuotiseen rahoituskehyksen sekä kehittäessämme oikeusvaltiodialogia. Nämä koskevat kaikkia jäsenmaita yhtäläisesti.

Työtä tehdään asiallisesti ja diplomaattisesti. Alleviivataksemme sitä, että säännöt ovat kaikille samat, me emme tietenkään syyttele ja perusteetta osoittele maita ja hallituksia.

Kaiken kaikkiaan EU:n uusimpien jäsenmaiden ottaminen silmätikuksi on harhaanjohtavaa. Pitkätkään kansanvallan perinteet eivät ole itsestäänselvyyksiä. Britanniassa on nojattu parlamentarismiin ja parlamentin suvereeniin valtaan yli 330 vuotta. Yhden kansanäänestyksen jälkeen maassa on kuohuntaa, jota on kuvattu perustuslailliseksi kriisiksi. Maan hallitus on päättänyt, että parlamentin työ jäädytetään, mikä kaikesta päätellen estää parlamenttia äänestämästä sopimuksetonta eroa vastaan. Take back control ei tarkoittaisikaan, että kansan valitsemat edustajat saavat tehdä päätöksiä.

Euroopan on oltava yhtenäinen: mitään jäsenmaata, uutta tai vanhaa ei tule laittaa EU:n kakkosluokkaan. Iso-Britannian ero osoittaa myös sen, etteivät opt-outit ja yhteistyön valikoinnit lopulta pidä jäsenmaita mukana ja unionia koossa.

Euroopan unionin on otettava globaali turvallisuusrooli

Hyvät kuulijat,

Eurooppa ei ole muusta maailmasta erillään oleva linnake. Olemme osa globaaliin vuorovaikutukseen perustuvaa järjestelmää. Mikäli globaali järjestelmä ei toimi, se vaikuttaa välittömästi Eurooppaan.

EU:n globaaleihin haasteisiin vastaavassa turvallisuuspolitiikassa on asetettava tavoitteeksi niin sanottu laaja turvallisuus. Laajan turvallisuuden toteutuminen taataan parhaiten taloudellista hyvinvointia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistämällä. Laajan turvallisuuden edistämisen tulee perustua ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamiseen. Itsestään selvää on, että ympäristönsuojelu yleensä ja ilmastopolitiikka erityisesti on osa laajaa turvallisuutta.

Laajan turvallisuuden tavoittelua on kritisoitu kansainvälispoliittisen realismin näkökulmasta. Vasta parin kuukauden ajan tehtäviään hoitanutta Rinteen hallitusta on ohjelmansa ja toimiensa perusteella moitittu Suomea pitkään turvanneen ulkopoliittisen linjan korvaamisesta idealistisilla globaalihankkeilla. Katse viipyy liikaa Afrikassa, tuskaillaan.

Niin kutsutun realistisen koulukunnan mukaan omia etujaan kylmästi ajavat valtiot ovat ainoita toimijoita, niiden yläpuolella ei ole kansainvälistä yhteisöä eikä kansainvälistä oikeutta. Ideologioilla ei tämän katsantokannan mukaan ole mitään merkitystä, ainoa aate on valta ja valtiollinen itsesuojeluvaisto.

Tämän realismin ongelma on, ettei se riittävän hyvin selitä reaalimaailmaa. Se ei auta ymmärtämään historiaa eikä toimi siksi suuntana tulevaisuudelle. Otan esimerkin: Viime vuosisadan alkupuolella Saksa pyrki ajamaan niin sanottua kansallista etuaan Euroopassa ja maailmassa. Pyrkimykset johtivat Saksan ja saksalaisten kannalta katastrofeihin. Vuosisadan jälkipuoliskolla – ja vielä tänä päivänä – Saksa pyrkii edistämään yhteistyön maailmaa ja Euroopan yhdentymistä. Kaikilla järkevillä mittareilla jälkimmäinen politiikka on tuottanut parempia tuloksia.

Valtiot eivät ole monoliitteja, myyttisiä kansanyhteisöjä kamppailemassa keskenään. Niin kutsuttua kansallista intressiä edistävät politiikat saattavat edistää joidenkin poliittisten ryhmien intressejä. Poliittisten ryhmien taustalla on aina ideologioita, ideologioiden taustalla arvovalintoja. Viime kädessä arvovalinnoilla on merkitystä reaalimaailmassa.

Esimerkki kestävästä arvovalinnasta löytyy EU:n suhteesta Ukrainan konfliktiin. Aika ajoin esiintyy kritiikkiä, jonka mukaan EU:n Venäjä-pakotteiden noudattaminen on naiivia ja niiden kiertäminen olisi nokkelaa. Pakotteet ovat kuitenkin vahva viesti siitä, että Venäjän toimintaa Ukrainassa ei hyväksytä ja väkivallan eskaloitumisesta seuraa pakotteiden eskaloitumista. Ukrainan konfliktin jäätymistä ei voi pitää hyvänä tuloksena, mutta on perusteltua olettaa, että pakotteiden ansiosta pahin on vältetty.

Keinot yhteisen turvallisuuden vahvistamiseksi

Hyvät kuulijat,

Turvallisuuden takaamisen keinojen tulee myös olla laajan turvallisuuden arvojen mukaisia. Turvallisuuden takaamisessa keskeistä ovat kansainväliset monenkeskiset sopimukset. Kaikilla valtioilla on vastuu toimia globalisaation aikaan saamiseksi ja tunnustaa keskinäisriippuvuuden lähtökohta.

Kuitenkin maailmanhistoriassa pitkä kehitysura on konfliktien ja kamppailun historiaa. Suurvaltojen etupiirien muodostaminen ja sodat ovat pitkä kehitysura. Rauhan ja järjestyksen ajat ovat poikkeuksia. Kaikki haluavat rauhaa, mutta silti sen ylläpitäminen on vaikeaa.

Rauhan ylläpitämiseen ja laajan turvallisuuden tukemiseen ei tietenkään riitä pelkkä idea, eikä valistus.  Sääntöihin ja rauhanomaiseen yhteistyöhön perustuva järjestelmä koettiin hyväksi viime maailmansodan jälkeen. Se oli varmasti yhtä hyvä idea viime vuosisadan alkupuolella, mutta kuitenkin ajanjaksoa leimasi suurvaltakilpailu, etupiirit ja maailmansodat. Idean lisäksi tarvitaan sitä ylläpitävää määrätietoisuutta ja voimaa.

Toisen maailmansodan jälkeen sääntöperustaisen järjestelmän kivijalka oli ennen kaikkea Yhdysvaltain ympärilleen rakentama liittolaisverkosto. Nyt sen tulevaisuus on epävarma. Maailmassa on kriisipesäkkeitä. Vaikka niitä ei ole enempää kuin ennenkään, ero on kuitenkin siinä, ettei niitä yritetä ratkaista. Ukrainan konflikti on jäätynyt. Lähi-Itään ei ole tulossa yritystäkään rauhanratkaisuksi. Pohjois-Korea jatkaa ydinvarustelua, Intia ja Pakistan valmistautuvat pahimpaan.

EU:n turvallisuuspoliittisen vaikutuksen kasvu on tarpeellista. Se on välttämätöntä. Se täyttää sitä tyhjiötä, joka syntyy Yhdysvaltain vetäytyessä. 

Ei ole realistista odottaa, että unionille lähivuosina tulisi kaikkia niitä kykyjä ja valmiuksia, joita globaalin turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää. Kuitenkin tässäkin on edettävä, sillä rauhaan ja sääntöihin perustuva maailmanjärjestys on tunnetusti vaarantunut.  EU:n globaali turvallisuusroolirooli kasvaa tarpeesta, ei valtaa hamuavasta kunnianhimosta.

Pääministeri Rinteen hallituksen ohjelma on asettanut tavoitteensa laajan turvallisuuden puitteisiin. Tavoitteena on nimenomaan monenkeskisen sopimus- ja sääntöpohjaisen yhteistyön ja laajan turvallisuuden tukeminen.

Ohjelmaan sisältyy myös keinoja, joilla EU pystyy vahvistamaan kykyään laajan turvallisuuden edistämiseksi. Yhtenä osana keinovalikoimaa tuodaan esille myös Euroopan unionin puolustusyhteistyön kehittäminen. Tasavallan presidentin aloite Euroopan turvallisuuspoliittisen roolin vahvistamiseksi – jossa hän asetti EU-yhteistyön tärkeämmäksi kuin presidentille kuuluvan ulkopoliittisen aseman – vahvistaa Suomen myönteistä suhtautumista turvallisuusyhteistyöhön.

Euroopan tasolla presidentti Emmanuel Macronin toiminta on konkretisoinut sitä, mitä EU voisi saada aikaan. Macronin toimet asettuvat hyvin laajan turvallisuuden käsitteen sisälle: aloitteellisuus Iranin ydinteknologiasovun edistämiseksi ja Amazonin metsätuhon torjumiseksi ovat enemmän kuin pelkkää retoriikkaa. Suomen globaalialoitteeksi sopii etenkin arktisen alueen yhteistyön ja rauhan edistäminen.

Talouden tulevaisuus

Hyvä seminaariyleisö,

Suomi on EU:ssa edistämässä globaalia sääntöperustaista järjestelmää sekä turvallisuuspolitiikassa että taloudessa. Kansainvälisen talouden ohjaamisessa EU:lla on riittävät ja tunnustetut voimavarat. Euroopan keskuspankki on Yhdysvaltain keskuspankin ohella tärkein rahapolitiikan tekijä, sen päätökset vaikuttavat koko maailmantalouden tasapainoon. EU:lla on myös sille kuuluva asema kansainvälisessä valuuttarahastossa ja sekä unioni että sen isot jäsenmaat vaikuttavat G7- ja G20-yhteistyössä.

Globaalin aseman rakentamisessa EU:n vahvuus on sen taloudellisissa voimavaroissa. Kuitenkin tällä hetkellä Euroopan talouden tilanne on sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä varsin huolestuttava. Saksan on arveltu jo olevan vajoamassa taantumaan eikä Italian talous ole ensimmäisen puolen vuoden aikana kasvanut käytännössä ollenkaan.

Taloudessa on nousukausia, jolloin nautitaan vaurastumisesta ja laskukausia, jotka vain täytyy kestää. Tällä kertaa taloustaantuman torjumiseksi olisi kuitenkin hyvä löytää keinoja. Kymmenen vuoden takainen finanssikriisi ja sitä seurannut eurokriisi rapauttivat kansalaisten luottamusta talouspolitiikan asiantuntijoihin ja päättäjiin. Kun niin kutsutut eliitin edustajat eivät osanneet asiaansa ja ylläpitäneet hyvinvoinnin kasvua, koko yhteiskuntasopimuksen perusta kyseenalaistui. Populististen ääriliikkeiden julistus alkoi kuulostaa samanarvoiselta tietoon perustuvan argumentaation kanssa. 

Uusi taloustaantuma ja työttömyyden kääntyminen nousuun olisi kohtuuton poliittinen riski.

Talouspolitiikan tavoitteista on usein helppo päästä yksimielisyyteen, keinoista sen sijaan ei niinkään. Erityisen hankalaa se on usean kansallisvaltion EU:ssa.

Vuosikymmenen alun eurokriisin ratkaisemisessa Euroopan keskuspankki oli keskeisessä asemassa. Korkojen alentaminen ja liikkeellä olevan rahamäärän kasvattaminen velkakirjaostoilla auttoivat euroaluetta ja koko Eurooppa pahimman vaiheen yli. – Näissä toimissaan se ei toki ollut yksin: vastaavia toimia tekivät myös muut suuret keskuspankit.

Euroopan keskuspankki varautuu varmasti toimiin myös seuraavan taantuman lieventämiseksi. Voi kuitenkin olla, etteivät sen keinot yksinään riitä. Korkotasossa ei ole enää juurikaan liikkumavaraa alaspäin. Rahamäärän kasvattamisessakin tulee raja vastaan.

Rahapolitiikassa ei enää eletä normaaliaikoja, kun valtionvelat ja jopa parhaimpien yritysten velat käyvät kaupaksi negatiivisilla koroilla. Jos rahaa saa liki ilmaiseksi tai täysin ilmaiseksi, ei luottokustannusten alentaminen voi enää merkittävästi elvyttää taloutta.

Eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa on arvioitava finanssipolitiikan linjaa rohkeasti uudestaan. Voi olla, että huolettomuus julkisen velan kasvusta ei ole pitkällä tähtäyksellä kestävää. Mutta toimettomuus taantuman uhatessa voi merkitä, ettei Euroopalla ole enää tulevaisuutta, josta huolehtia. Yhdeksänkymmentä vuotta sitten Saksan päättäjät kantoivat huolta 1920-luvun alun hyperinflaatiosta ja antoivat työttömyyden kasvaa. Tiedämme, mitä siitä seurasi. – Elokuvassa Cabaret on mieleenpainuva, karmiva kohta nuoresta hakaristipojasta innostamassa ihmiset laulullaan: ”Tomorrow belongs to me”, huominen on minun. Tänä päivänä me kuulemme jo saman nationalistisen uhon. 

Tänä päivänä me kannamme, sopimuksia kunnioittaen, huolta kasvu- ja vakaussopimuksen velkarajoista, vaikka riski ylivelkaantumisesta on pienempi kuin riski työttömyyden kasvusta. Historian valossa voi kysyä, kannammeko huolta väärästä asiasta.

Finanssipolitiikan täytyy onnistuakseen olla koko EU:n kattavaa. Jos Suomi elvyttää taloutta velalla, vuotaa siitä suurin piirtein tuontia vastaava osuus kauppakumppaneita elvyttämään. Sama ulosvuoto toteutuu jopa suurissa EU-maissa. Tarvitsemme siis koordinoitua ja yhdessä toteutettua finanssipolitiikkaa. Finanssipolitiikan koordinaatiossa on päästävä keskusteluista ja kaavailuista toimenpiteisiin.

Suomelle tällainen muutos on poliittisesti vaativa. Meille on päässyt kehittymään asenne, jonka mukaan hyvä taloudenpito on toisten EU-maiden vahtimista, unionin sisäistä nollasummapeliä. Kuitenkin on ymmärrettävä, että seuraavan taantuman vyöryessä maailman yli, se iskee myös meihin. Jos erityisesti Kiinan kaltaiset investointitavaroita tuovat taloudet ovat vaikeuksissa, isku osuu nimenomaan Suomeen. Tehokas ja yhdessä koordinoitu finanssipolitiikka on juuri meille välttämätöntä.

Finanssipolitiikan yhteensovittaminen ei muuta pääperiaatetta, jonka mukaan jokainen maa vastaa veloistaan. Tämä periaate on voimassa liittovaltio Yhdysvalloissakin, joten se on ilman muuta lähtökohta valtioliitto EU:ssa.

Pääministeri Rinteen hallituksen ohjelmassa on linjaus, jonka perusteella vahvistamme eurooppalaista ohjausjaksoa, eli tiivistämme finanssipolitiikan yhteistyötä ja koordinaatiota. Tälle yhteistyölle tulee totista tarvetta, mikäli taloustaantuman uhka muuttuu todeksi. 

Samaan aikaan varautumista tuleviin kriiseihin on vahvistettava ja EMU:a kehitettävä. Toimenpidelistalla ovat pankkiunionin loppuunsaattaminen sekä pääomamarkkinaunionin viimeistely.

Maahanmuutto ja vapaakauppa tukevat Euroopan taloutta

Hyvät kuulijat,

Eurooppalaisen makrotalouspolitiikan arviointi on tärkeää. Vielä tärkeämpää on ryhtyä toimiin mikrotalouden tasolla. Eurooppalaisissa talouksissa näyttää olevan rakenteellisia tekijöitä, jotka hidastavat kasvua pitkällä tähtäyksellä, yli suhdanteiden. Voi olla, että Eurooppa seuraa Japanin kehitystä, vuosikymmenten mittaista pysähtymistä. Ilmiötä pelätään jo Yhdysvalloissakin, missä amerikkalainen taloustieteilijä ja entinen valtiovarainministeri Lawrence Summers on nimennyt sen ”secular stagnationiksi”.

Hidastuneen talouskasvun syyksi on Euroopassa kuin muuallakin osoitettu työn tuottavuuden kasvun hidastuminen. Viime vuosina ei ole tullut tarjolle yleiskäyttöistä teknologiaa, joka vähentäisi työpanoksen tarvetta. Toinen seikka liittyy työvoiman tarjontaan. Nopea talouskasvu on aina ja kaikkialla yhdistynyt työikäisen väestön kasvuun. Yhtään talousihmettä ei ole saatu aikaan ilman työtä tekevien ihmisten määrän kasvua.

Euroopan väestön tasapainoisen kehityksen tärkein tekijä on vakaa väestönkasvu. Maanosan väestön korvaaminen maahanmuuttajilla on niin epäkäytännöllinen ajatus, ettei sitä ole järkevää sen enempää toivoa kuin pelätäkään. Työn tekijöitä tarvitaan omasta väestöstä. Siitä huolimatta työperäisen maahanmuuton merkitys on Euroopalle ohittamaton. Populistipoliitikot ovat lietsoneet maahanmuutosta suurta ongelmaa, kun todellinen ongelma on väestön väheneminen. Erityisen outoa on, että maahanmuutolla pelotellaan niissäkin EU-maissa, joissa maastamuutto on aito ongelma.

Hyvät kuulijat!

Ihmisten vapaa liikkuminen on Euroopan talouskehitykselle tarpeellista, välttämätöntä. Yhtä välttämätöntä on turvata tavaroiden ja palveluiden vapaata kauppaa, vapaata globaalia taloutta.

Vapaakaupan ja sitä ylläpitävien instituutioiden tukeminen on tällä hetkellä Euroopan unionin vastuulla. Tätä on edistetty onnistuneesti alueellisilla talous- ja kauppasopimuksilla Kanadan, Japanin ja eräiden latinalaisen Amerikan maiden kanssa. Kun ja jos Iso-Britannia eroaa unionista, on senkin kanssa päästävä sopuun – kunhan saadaan selville, mitä britit haluavat. Alueellisten sopimusten kautta eteneminen ei kuitenkaan saa syrjäyttää globaalien sääntöjen ylläpitämistä. Vapaakauppaa ei pidä karsinoida blokkeihin, vaan pidettävä maailmantalous avoinna kaikille.

Kansainvälisen talouden vapaus on erityisesti Suomen edun mukaista. Suomi elää tuonnista. Sisämarkkinat – saati kotimarkkinat – eivät riitä hyvinvoinnin perustaksi. Vapaakaupan edistämistavoitteessa Suomen EU-politiikalle löytyy vielä Britannian eronkin jälkeen läheisiä kumppanimaita. Saksa, Alankomaat, EU:n pohjoismaiset jäsenet ovat tässä asiassa samanmielisiä. Suomi ei kuitenkaan eurooppapolitiikassa sitoudu yksin Hansaliittoihin tai muihinkaan blokkeihin. Teemme yhteistyötä kaikkien kanssa ja vaalimme EU:n yhtenäisyyttä.

Väestökehityksen vakaus edellyttää, että kehitämme eurooppalaista sosiaalista mallia. Se edellyttää, että turvaamme työn, reilut työehdot ja riittävän toimeentulon. Panostamme koulutukseen ja osaamiseen sekä nostamme tieteen ja tutkimuksen tasoa edistämällä pääministeri Rinteen aloitteen mukaisen verkostomaisesti toimivan eurooppalaisen superyliopiston luomista.

Yhteiskuntien eheys ja oikeudenmukaisuus ovat myös maahanmuuttopolitiikan onnistumisen edellytys. Työmarkkinoiden täytyy toimia, tulijoille täytyy olla työtä. Sama oikeuttamisperiaate koskee myös vapaakauppaa. Ei ole sattumaa, että globalisaatio ja vapaakauppa saavat kansalaisten tuen helpoiten juuri Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa.

Eurooppa tarvitsee kasvustrategian, jonka päämääränä on tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin, sosiaalisesti ehein ja vähähiilinen talous.

Euroopan tulevaisuus on yhteinen

Hyvä kuulijat,

Olen puhunut yhteisestä eurooppalaisesta arvopohjasta, EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamisesta ja kestävään kasvuun tähtäävästä taloudesta. Oikeusvaltiota on puolustettava. Turvallisuuspolitiikassa EU:n on otettava sille lankeava vastuu. Taloudessa meidän on uskallettava tukea yhteistä finanssipolitiikkaa ja kestävän kasvun strategiaa.

Sanotaan: historia toistaa itseään. Ei se tietenkään toista. Sen sijaan yhteiskunnilla on pitkään kestäviä kehitysuria, sellaisia kehitysuria, joilta ne poistuvat vain tilapäisesti. Kun ne palaavat entiselleen, näyttää historia toistavan itseään.

Mikä on Euroopan pitkään kestävä kehitysura? Onko demokratia ja oikeusvaltio tullut Euroopan kehityksen normaalitilaksi? Onko yhteisen Euroopan tavoite ehtinyt näissä vuosikymmenissä vakiintua? Vai onko se paluu suurvaltojen etupiireihin, autoritaariseen hallintoon ja toisiaan kyräileviin kansallisvaltioihin?

Liberaalin yhteiskunnan vastapainoksi noussut autoritaarinen malli ei vielä ole korjannut sellaisia voittoja, että se houkuttelisi demokratian ja oikeusvaltion hylkäämiseen. Kaikkien kehittyneimpien talouksien joukosta saa etsimällä etsiä niitä, jotka nojaavat autoritaarisuuteen ja suurten johtajiensa erehtymättömyyteen. Monet tällaiset maat ovat toki irtautuneet äärimmäisestä köyhyydestä, mutta toistaiseksi ne eivät ole kiivenneet keskitasoa korkeammalle. 

Pessimismiin ei siten pidä sortua. Kansalaiset eri puolilla maailmaa liikehtivät liberaalien arvojen puolesta. Euroopassa integraatiosta on koitunut hyötyä jo niin monelle sukupolvelle, että siitä irtautuminen ei enää ole helppoa. Mahdollisuutta esimerkiksi opiskella ja matkustaa vapaasti ei hevin vaihdeta uusiin muureihin.

Euroopan unioni rakentuu demokraattisiin instituutioihin, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen. Voimme puhua menestystarinasta, sillä yhä usea maa on tulossa unionin jäseneksi. Suomen puheenjohtajakaudella Länsi-Balkanin EU-integraatio etenee, ja kriteerien täyttyessä unioni päättää Pohjois-Makedonian ja Albanian jäsenyysneuvotteluiden avaamisesta. EU:lla on vetovoimaa.

EU vastaa nykyisten ja tulevien jäsenmaiden kansalaisten odotuksiin olemalla vahva ja yhdentymistä rohkeasti eteenpäin vievä. Vahvasti unionin päätöksentekorakenteissa vaikuttava Suomi on kokoaan suurempi maailmalla.

Oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien periaatteiden kunnioittamisessa ei ole kysymys Euroopan tai länsimaiden arvoista, vaan koko ihmiskunnan arvoista. Kyse on YK:n ihmisoikeussopimuksissa vahvistetuista arvoista. Kun Eurooppa asettuu niitä tukemaan, se ei tue länsimaiden hegemoniaa, vaan kaikkien ihmisten yhteisiä arvoja ja yhteisiä intressejä.

Kun tästä pidämme kiinni, huominen on meidän, huominen on Euroopan.