Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Palkinto mahdollistaa pitkäaikaisen unelman toteuttamisen
Haastavaa työtä naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 6.3.2018 15.06
Uutinen 11/2018

Kansainvälisen tasa-arvopalkinnon palkintosumman saava kansalaisjärjestö ”SOS Femmes et Enfants Victimes de Violence Familiale” ajaa naisten ja tyttöjen oikeuksia länsiafrikkalaisessa Nigerissä, jossa tasa-arvo toteutuu poikkeuksellisen huonosti. Liittokansleri Angela Merkelin järjestölle ohjaama 150 000 euron palkinto mahdollistaa järjestön pitkäaikaisen unelman toteuttamisen.

- Palkintosumman avulla haluamme perustaa turvakodin, jossa sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreiksi joutuneet naiset ja lapset ovat turvassa, kertoo järjestön perustaja, naisten ja tyttöjen puolestapuhujana kansainvälisestikin tunnustettu Mariama Moussa.

-Samalla voimme tarjota heille kokonaisvaltaista apua; terveyspalveluita, psykologin palveluita, oikeudellista neuvontaa ja sosioekonomista kuntoutusta, Moussa jatkaa.

Mariama Moussan tekemää työtä arvostetaan myös kansainvälisesti. Vuonna 2017 hän sai Euroopan unionin tunnustuksen työstään. 

Länsi-Afrikassa sijaitseva, noin 19 miljoonan asukkaan Niger on yksi maailman köyhimmistä maista. Sukupuolten tasa-arvon toteutumista vertailtaessa Niger laahaa kansainvälisten rankingien häntäpäässä. Naisiin ja lapsiin kohdistuva henkinen ja seksuaalinen väkivalta on jokapäiväinen ongelma, johon on harvoin tarjolla minkäänlaista apua.

Itsekin perheväkivallan uhri, sosiaalityön ylemmän tutkinnon suorittanut Moussa sekä joukko nigeriläisten naisten ja tyttöjen elinoloista huolestuneita naisia ja miehiä perusti järjestön 1998.

-Tavoitteenamme on tukea väkivallan uhreiksi joutuneita sekä hädänalaisia tyttöjä ja naisia, palauttaa heidän ihmisarvonsa, vahvistaa uhrien kanssa työskentelevien osaamista sekä edistää ja puolustaa naisten ja lasten yhteiskunnallista asemaa, Moussa kertoo.

SOS Femmes et Enfants Victimes de Violence Familiale tekee väkivallan vastaista valistustyötä eri puolilla Nigeriä. 

Kahdeksalla paikkakunnalla eri puolilla Nigeriä toimivalla järjestöllä on käytössään muun muassa sosiologi, psykologi ja kätilö, joiden ammattiapua tarjotaan väkivallan uhreille.

Järjestö tekee myös aktiivisesti yhteistyötä tavallisten nigeriläisten, muiden kansalaisjärjestöjen, viranomaisten, paikallisten päättäjien, kirkollisten johtajien ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Tärkeässä roolissa on myös asenne- ja valistustyö. Tietoa naisten ja tyttöjen oikeuksista ja heihin kohdistuvasta väkivallasta jaetaan muun muassa erilaisten tietoiskujen ja asiantuntijoiden esiintymisten, esitteiden ja opetusmateriaalien, ja jopa sarjakuvan sekä teatterin muodossa.

-Yksi merkittävimmistä saavutuksistamme on ollut sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan liittyvien tabujen hälventäminen, Moussa kertoo.

-Vielä on kuitenkin pitkä matka siihen, että sukupuolten tasa-arvo toteutuisi.

SOS FEVVF Perheväkivallan uhreiksi joutuneet naiset ja lapset
(SOS Femmes et Enfants Victimes de Violence Familiale, FEVVF)

Perustettu: 1998.
Päätoimipiste: Niameyssä, lisäksi 7 paikallista toimipistettä eri puolilla Nigeriä.
Henkilöstö: 12 työntekijää, joista 8 palkattuna (6 järjestön palkkaamaa ja 2 yksittäisen projektin rahoituksella), 4 harjoittelijaa sekä 5 vapaaehtoista.
Budjetti: Omien toimipisteiden sekä työntekijät kattava budjetti vuodelle 2017 oli 147 000 euroa. Erillisillä projekteilla on lisäksi omat budjettinsa.
Tavoite: Osallistua kamppailuun perheväkivaltaa vastaan sekä edistää perheiden sisäistä harmoniaa ja tasapainoa.

Lähteet: SOS FEVVF, Mariama Moussan haastattelu

Kuvia Mariama Moussasta