Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Kansalaisraati tuo kuuluviin kansalaisen äänen kestävästä kehityksestä

Kestävän kehityksen toimikuntavaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 12.12.2018 14.21
Tiedote 599/2018

Suomen ensimmäinen kestävän kehityksen kansalaisraati aloittaa toimintansa tammikuussa 2019. Raadin jäsenet pääsevät kertomaan näkemyksensä kestävän kehityksen tilasta Suomessa. Raatilaiset vastaavat verkkokyselyyn, jonka tuloksia käytetään päätöksenteon tukena. Kansalaisraati on avoin kaikille ja raatiin on mahdollista vielä ilmoittautua mukaan.

Valtioneuvoston kanslian hallinnoiman kansalaisraati-kyselyn tuloksia hyödynnetään hallituksen ja eduskunnan työssä kestävän kehityksen edistämiseksi.

“Tutkijat ja virkakunta arvioivat kestävän kehityksen tilaa tutkitun tiedon pohjalta. Arvovalintoihin ja päätöksenteon tueksi kaivataan kuitenkin myös kansalaisten ääntä. Päättäjien on arvokasta tietää, mihin asioihin kansalaiset toivovat parannusta”, kertoo kestävän kehityksen kansallisen seurantaverkoston puheenjohtaja Sami Pirkkala valtioneuvoston kansliasta.

Raadin jäsenet ottavat kyselyllä kantaa kestävän kehityksen eri näkökulmiin, kuten yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen sekä luonnon ja ympäristön tilaan. Raatilaiset saavat luettavakseen asiantuntijoiden kokoamaa tietoa eri kestävän kehityksen teemoista ennen kyselyyn vastaamista. Raadille osoitettu kysely perustuu valtioneuvoston kanslian ylläpitämiin kansallisiin kestävän kehityksen indikaattoreihin, niistä laadittuihin asiantuntija-analyyseihin sekä kansalaiskeskusteluun. Kyselyn tulokset julkistetaan helmikuussa.

Kansalaisraadin tuloksia käytetään muun muassa hallituksen vuosikertomuksessa, jossa hallitus raportoi työstään eduskunnalle. Vuosikertomukseen sisältyy kestävän kehityksen luku, jossa tuodaan esiin raadin ajatukset aiheesta. Lisäksi asiantuntijat ja virkamiehet käyttävät tuloksia arjen työssään.

Kansalaisraadin työstä on tarkoitus tehdä vuosittaista, nyt raatiin ilmoittautuvat kommentoivat vain vuoden 2018 tilaa. Kansalaisraatiin on mahdollista kuulua useamman vuoden ajan.

Kansalaisraati on jo ylittänyt osallistujatavoitteensa, mutta mukaan voi edelleen ilmoittautua. Raatiin haetaan monipuolisesti osallistujia eri ikäryhmistä ympäri Suomea. Raatiin voi ilmoittautua 16. joulukuuta asti. Raatilaisten ei tarvitse olla kestävän kehityksen asiantuntijoita, vaan jokainen osallistuja vastaa kysymyksiin omien kokemustensa ja ajatustensa pohjalta.

Lisätietoa kansalaisraadista

Ilmoittautumislomake

Lisätietoja: Kestävän kehityksen kansallisen seurantaverkoston puheenjohtaja Sami Pirkkala, p. 0295 160 487, valtioneuvoston kanslia