Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Ministeri Terho yleisten asioiden neuvostoon

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 14.11.2017 15.49
Tiedote 517/2017

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho edustaa Suomea keskiviikkona 15. marraskuuta Brysselissä järjestettävässä yleisten asioiden neuvostossa. Kokouksen aiheena on EU:n koheesiopolitiikka ja sen tulevaisuus.

Suomi pitää tärkeänä, että koheesiopolitiikan tulevaisuutta tarkastellaan koko EU:n rahoituskehyskokonaisuuden valossa. Suomen lähtökohta on, että Britannian EU-ero huomioidaan täysimääräisesti rahoituskehyksen kokonaistasoa alentaen. Nykyisten ja uusien rahoitustarpeiden osalta joudutaan arvioimaan varojen uudelleenkohdentamista.

Suomi katsoo, että alueellisen koheesion edetessä tarve EU:n yhteiselle koheesiorahoitukselle vähenee. Suomi tavoittelee suhteellisesti korkeampaa saantoa koheesiopolitiikassa. Tulevan koheesiopolitiikan on tuettava entistä tehokkaammin kasvua lisäävien rakenneuudistusten toteuttamista ja innovaatiolähtöisen talouden kehitystä. Koheesiovaroja tulisi suunnata nykyistä enemmän myös muuttoliikerahoitukseen. Suomi pitää keskeisenä, että koheesiorahoitusta ohjataan ennakkoehdoin ja ehdollisuuden periaate huomioiden. 

Suomen tavoitteena on myös Itä- ja Pohjois-Suomen harvan asutuksen erityisaseman turvaaminen sekä muiden erityispiirteiden, kuten Itämeri, arktisuus ja Venäjän raja-alue, huomioiminen rahoituksessa.

EU:n koheesiopolitiikan tavoitteena on vähentää kehityseroja alueiden välillä ja luoda hyvinvoinnin edellytyksiä muita heikommassa asemassa oleville ihmisille. Komission on määrä esittää ehdotus EU:n tulevaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi toukokuussa 2018 ja koheesiopolitiikan lainsäädäntöesitykset välittömästi tämän jälkeen.

Lisätietoja: EU-erityisasiantuntija Heli Siivola, p. 0295 160 476, valtioneuvoston kanslia.