Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Marin keskusteli koronatilanteesta EU-maiden johtajien kanssa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 10.3.2020 21.31
Tiedote 123/2020

Pääministeri Sanna Marin on osallistunut EU-maiden päämiesten, Euroopan komission puheenjohtajan ja Euroopan keskuspankin pääjohtajan videoneuvotteluun COVID-19 viruksesta tiistaina 10. maaliskuuta.

Neuvottelussa Eurooppa-neuvoston jäsenet vaihtoivat tietoja maidensa tartuntatilanteesta ja kansallisista toimenpiteistä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin johdolla. Päämiehet keskustelivat toimien yhteen sovittamisesta, jotta viruksen leviämistä voidaan rajoittaa ja taloudellisia seurauksia hillitä.

Muodollisia päätöksiä Eurooppa-neuvoston jäsenten keskustelussa ei tehty. Pääministeri Marin toteaa, että tilanne Euroopassa on kehittynyt vakavampaan suuntaan. ”Päämiesten keskustelussa korostettiin yhteisen koordinaation tarvetta ja ajantasaisen tiedon jakamista. Koronavirustilanne kehittyy koko Euroopassa nopeasti ja seuraamme sitä jatkuvasti. Suomessa tartuntojen määrä on yhä pieni moniin Euroopan maihin verrattuna. Olemme kuitenkin varautuneet kaikkiin tilanteisiin ja tarvittavia toimia arvioidaan päivittäin," pääministeri Marin sanoo. 

Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto p. 050 468 5949