Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Päästökaupan markkinavakausvaranto parantaa pohjoismaisen sähkön kilpailukykyä

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 29.6.2015 14.08
Tiedote 353/2015

EU:n päästökaupan uusi markkinavakausvaranto tulee lähentämään Suomen ja muiden Pohjoismaiden sähkön tukkuhintoja. Lisäksi pohjoismaisen sähkön suhteellinen kilpailukyky sähkön vientimarkkinoilla paranee eurooppalaiseen sähköön verrattuna, koska markkinavakausvaranto nostaa enemmän Keski-Euroopassa tuotetun sähkön hintaa. Pohjoismaissa sähköä tuotetaan enemmän uusiutuvalla, päästöttömällä energialla.

Tämä selviää tänään 29. kesäkuuta julkaistusta selvityksestä, jossa arvioitiin päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksia Suomen tukkusähkön hintaan. Vuoden 2019 alusta on tarkoitus ottaa käyttöön päästökaupan markkinavakausvaranto, joka pyrkii vakauttamaan päästökaupan hintakehitystä. Päästökauppa on EU:n keino hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen kustannustehokkaalla tavalla.   

Markkinavakausvaranto tulee nostamaan sähkön tukkuhintaa Suomessa. Sähkön hinnannoususta johtuvat kustannukset jäävät selvityksen mukaan kuitenkin noin 1,5 miljardia euroa pienemmiksi, kun vakausvaranto otetaan käyttöön vuonna 2019, eikä jo vuonna 2017, kuten osa jäsenmaista esitti. Suomessa teollisuus on suhteellisesti suurin sähkönkuluttaja. Selvityksen mukaan suurimmat lisäkustannukset kohdistuvat teollisuuden jälkeen asumiseen ja maatalouteen. Sähkön hinnanmuodostukseen vaikuttavat päästöoikeuden hinnan lisäksi sähkön tuotantokustannukset, sähkön siirtoyhteyksien lisääminen Suomesta naapurimaihin sekä päästöttömän sähkötuotannon määrä.

Kyseessä on ensimmäinen selvitys tänä vuonna alkaneesta valtioneuvoston kanslian tehostetusta EU-lainsäädännön vaikutusten arvioinnista. Vaikutusten arviointi on osa sääntelyn vähentämiseen ja parantamiseen tähtäävää Suomen EU-politiikkaa.

Selvitys toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2014 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Selvitys päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan

Selvityksen yhteenveto

Lisätietoja: vanhempi tutkija Juha Forsström, p. 040 593 6973, VTT, toimitusjohtaja Pekka Sulamaa, p. 050 583 8597, Sulamaa Consulting sekä EU-erityisasiantuntija Toivo Hurme, p. 0295 160 345 ja projektipäällikkö Sari Löytökorpi, (valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta), p. 0295 160 187, valtioneuvoston kanslia