Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Selvityshenkilöitä mukaan perusturvan uudistamiseen

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 14.3.2018 9.15 | Julkaistu suomeksi 14.3.2018 klo 9.26
Tiedote 125/2018

Suomessa on laaja yhteisymmärrys siitä, että tulevaisuuden hyvinvointi pitää turvata uudistamalla sosiaaliturvan järjestelmää kokonaisuutena. Valtioneuvostossa valmistellaan perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistusta Toimi-hankkeessa.

Hankkeen tehtävänä on tukea poliittisia toimijoita ja eduskuntavaaleihin valmistautuvia puolueita perusturvan uudistustarpeiden tunnistamisessa. Työn tuloksena syntyy vaihtoehtoja ja malleja, joiden pohjalta voidaan tehdä päätöksiä seuraavalla hallituskaudella.

Vaihtoehtoja ja malleja valmistelee asiantuntijoista koostuva projektiryhmä, ja työtä tehdään yhteistyössä puolueiden, työmarkkinaosapuolten ja järjestöjen edustajista koostuvan parlamentaarisen seurantaryhmän kanssa. Valtioneuvoston kanslia on asettanut työtä tukemaan kolme selvityshenkilöä.

Tutkimusjohtaja Essi Eerola osallistuu hankkeen projektiryhmän työskentelyyn ja selvittää hankkeessa työstettävien vaihtoehtojen ja mallien suhdetta julkisen talouden kestävyyteen. Toimi-hankkeessa keskeisenä tavoitteena on ihmisen osallisuus ja aktiivisuus, ja järjestelmän tulisi olla siihen mahdollistava ja kannustava. Samalla tärkeää on huolehtia julkisen talouden kestävyydestä.

Professori Juho Saari jatkaa eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän työtä paneutumalla erityisesti huono-osaisimpien tilanteeseen. Yhtenä lähtökohtana on huoli siitä, että mittavista panostuksistamme ja yleisestä hyvinvoinnistamme huolimatta osa ihmisistä putoaa turvaverkkojen läpi.

Tulevaisuustutkija Leena Ilmola vastaa selvitystyössään keskeiseen kysymykseen tulevaisuuden hyvinvoinnin tarpeista. Ilmola laatii fokusryhmätyöhön perustuvan systeemianalyysin siitä, mitä ihmiset pitävät tärkeänä yksilön ja yhteiskunnan suhteessa tulevaisuudessa.

- Perusturvaa ja toimeliaisuutta uudistaessa emme ole vain viilamassa nykyjärjestelmää, vaan mietimme millainen kokonaisuus tulisi luoda jos se tehtäisiin puhtaalta pöydältä. Olen iloinen, että saamme eri tahojen edustajilta vahvaa tukea, ja voimme jatkaa avointa keskustelua parhaan ajattelun kokoamiseksi, sanoo projektipäällikkö Liisa Heinämäki valtioneuvoston kansliasta.

- Suomalainen hyvinvointi on kansainvälinen menestystarina, mutta meidän on varauduttava tulevaisuuden muutoksiin. Työn muutos vaatii sosiaaliturvan uudistamista ja joustavoittamista. Huoltosuhteen muutos vaikuttaa sekä turvan tarpeisiin että rahoitusperustaan. Näihin asioihin on pureuduttava nyt ja uskallettava ajatella rohkeasti eteenpäin, Heinämäki toteaa.

Lisätietoja: projektipäällikkö Liisa Heinämäki, p. 050 5676071, projektisuunnittelija Noora Mahlavuori, p. 0295 160486, valtioneuvoston kanslia

Perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushanke: vnk.fi/toimi

Selvityshenkilöiden asettamispäätös