Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Suomeen perustetaan taloustieteen huippuyksikkö

Julkaisuajankohta 19.9.2017 9.03
Tiedote 409/2017

Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö. Helsinki Graduate School of Economics (Helsinki GSE) -nimeä kantavan hankkeen valmistelu alkaa kolmen pääkaupunkiseudun yliopiston yhteistyönä. Kansainväliselle huipulle tähtäävän, jopa uutta 15 professuuria tarjoavan tutkimus- ja opetusyksikön tehtävänä on turvata tohtorikoulutus kaikilla keskeisillä taloustieteen osa-alueilla.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi hankkeesta tiistaina 19.9. MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) professorin Bengt Holmströmin Nobel-palkinnon kunniaksi järjestetyn talousneuvoston juhlakokouksen yhteydessä.

Pääministeri Sipilän mukaan taloustieteelliselle osaamiselle on kasvavaa kysyntää mm. politiikkatoimien suunnittelussa ja vaikutusarvioinnissa. Kasvava kuluttajatiedon määrä ja digitalisaatio lisäävät aineistopohjaisen päätöksenteon osaamisen tarvetta myös yritysmaailmassa.

- Poliittinen päätöksenteko edellyttää korkeatasoisia arvioita vaikutuksista kansantalouteen ja yhteiskuntaan. Vaikutusarviointien tekemisessä meidän on koko ajan pystyttävä parempaan. Uudella taloustieteen yksiköllä on merkittävä rooli tutkimuksessa ja korkeatasoisessa lainvalmistelussa. Olen iloinen voidessani kertoa hankkeesta professori Bengt Holmströmin kanssa, pääministeri Juha Sipilä sanoi.

Yksikön käytännön toteuttamisesta vastaavat Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Svenska Handelshögskolan, jotka aloittavat hankkeen valmistelun viipymättä. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Suomen Pankki sekä opetus- ja kulttuuriministeriö tukevat yksikön perustamista ja sitoutuvat Helsinki GSE:n toiminnan pitkäjänteiseen resursointiin. Hankkeelle tullaan hakemaan myös yksityistä rahoitusta.

Helsinki GSE:sta muodostuu kansainväliselle huipulle tähtäävä taloustieteen tutkimus- ja opetusyksikkö, jonka tavoitteena on mm. turvata tohtorikoulutus kaikilla keskeisillä taloustieteen osa-alueilla. Erityisesti vahvistettavia tutkimusalueita ovat makrotaloustiede, julkistalous, sovellettu mikrotaloustiede sekä aineistopohjainen päätöksenteko.

Tavoitteena on perustaa yksikköön jopa 15 uutta professuuria vuoteen 2022 mennessä. Olemassa olevat vakanssit mukaan lukien taloustieteen professorien määrä nousee 35:een, joka on kansainväliset mitat täyttävä osaamiskeskittymä. Professoreiksi tullaan rekrytoimaan juniori- ja senioritason tutkijoita. Myös tohtori- ja maisteritutkintojen määrät taloustieteissä on tarkoitus saada nousuun. Helsinki GSE tulee tekemään yhteistyötä ulkopuolisten sidosryhmien, kuten pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivien yliopistojen sekä muiden yhteiskuntatieteiden ja liiketaloustieteen tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa.

- Olen hyvin tyytyväinen, että Helsinkiin perustetaan taloustieteen keskus. Se tulee oikeaan aikaan. Suomen taloustiede elää voimakasta nousukautta samalla kun taloustiedettä tarvitaan entistä enemmän analysoimaan ja tulkitsemaan nopeasti lisääntyvää tietoa. Uudet tekoälyyn ja koneoppimiseen nojaavat menetelmät ja taloustiede täydentävät toisiaan. Vastaavista yksiköistä on erittäin hyvät kokemukset mm. Barcelonasta, Toulousista ja Tukholmasta. Helsinki GSE:lla on kaikki edellytykset liittyä näiden johtavien eurooppalaisten keskuksien joukkoon, professori Bengt Holmström toteaa.

Lisätietoja: Pääministeri Sipilän erityisavustaja (talouspolitiikka) Markus Lahtinen, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 404; valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki, valtiovarainministeriö, p. 0295 530 292 sekä professori Juuso Välimäki, Aalto-yliopisto, p. 040 3538 182