Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Suomen ja Ruotsin pääministerit haluavat tiivistää edelleen maiden välisiä suhteita

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 29.1.2019 11.58
Tiedote

Suomi ja Ruotsi ovat halukkaita tiivistämään yhteistyötään entisestään useilla sektoreilla kuten biotaloudessa ja puolustuksessa. Maiden hyvä keskinäinen suhde ja halu kehittää sitä entisestään nousi vahvasti esiin, kun Ruotsin pääministeri Stefan Löfven neuvotteli pääministeri Juha Sipilän kanssa Helsingissä tiistaina 29. tammikuuta. Pääministeri Löfven teki uudelleen valintansa jälkeen ensimmäisen vierailunsa juuri Suomeen.

”Olen hyvin iloinen siitä, että Ruotsin uusi hallitus painottaa maidemme välisen suhteen kehittämistä ja syventämistä muun muassa puolustusyhteistyössä ja bioteknologian alalla”, pääministeri Sipilä totesi.

Pääministerit käsittelivät myös Helsingissä viime viikolla pidetyn Pohjoismaiden ilmastokokouksen tuloksia ja pohtivat mahdollisuuksia edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa pohjoismaisin ja eurooppalaisin voimin.

Pääministerit keskustelivat myös Suomen tulevasta EU-puheenjohtajuudesta ja ajankohtaisista EU-asioista kuten muuttoliikkeestä, unionin seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä, puolustuksesta ja brexitistä.

”Brexitin osalta pallo on edelleen Britannialla. Maan on päätettävä, mitä se haluaa. Niin kauan kun tilanne on epäselvä, varaudumme EU:ssa kaikkiin vaihtoehtoihin”, pääministeri Sipilä sanoi.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Jani Raappana, p. 0295 160 306, EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia