Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Talouspolitiikka-kirjoitussarja
Talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko: Perustulo, yleistuki vai jotain ihan muuta?

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 27.3.2018 11.13
Uutinen 13/2018

Talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko pohtii talousneuvoston Talouspolitiikka-kirjoitussarjassa tänään 27. maaliskuuta julkaistussa kirjoituksessaan erilaisia vaihtoehtoja, joita sosiaaliturvan kehittämiseksi on esitetty.

Sinko toteaa keskustelun sosiaaliturvan uudistamisesta roihahtaneen liekkiin, vaikka paljon kansainvälistäkin huomiota herättänyt perustulokokeilu on vielä kesken ja sen tuloksia saataneen odottaa vielä tovi. Julkisessa keskustelussa ovat vilahdelleet termit yleistuki ja negatiivinen tulovero, joita eri tahot ovat tarjonneet perustulon vaihtoehdoksi. Mitä yhteistä ja erottavaa näihin sosiaaliturvan uudistusmalleihin liittyy ja miten hyvin ne vastaavat sosiaaliturvan kehittämisen haasteisiin?

Esitettyjen uudistusmallien erot pelkistyvät pitkälti eroihin syyperusteisuuden vahvuudessa ja etuuden sopeuttamisen nopeudessa. Näiden ominaisuuksien painotusta tulisi harkita suhteessa työmarkkinoiden kehitysnäkymiin ja järjestelmän kokonaiskustannuksiin. – Sosiaaliturvan kehittämisessä ei kannata tuijottaa liikaa valmiita vaihtoehtoja ja niihin liimattuja nimilappuja, vaan pohtia puhtaalta pöydältä ja ennakkoluulottomasti niitä ominaisuuksia, joita tulevaisuuden järjestelmältä Suomessa halutaan, Sinko kirjoittaa.

Pääsihteeri Sinko: Perustulo, yleistuki vai jotain ihan muuta?

Talouspolitiikka-kirjoitussarja