Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Tasavallan presidentin esittely 20.2.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.2.2015 11.28
Tiedote 86/2015

Tasavallan presidentti vahvisti lain avioliittolain muuttamisesta. Lakia muutetaan kansalaisaloitteen pohjalta. Jatkossa myös samaa sukupuolta olevilla on oikeus solmia avioliitto. Laki tulee voimaan 1.3.2017.

Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset.

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Tasavallan presidentti vahvisti 20.2.2015 seuraavat lait:

Laki avioliittolain muuttamisesta (KAA 3/2013 vp). Lakia muutetaan kansalaisaloitteen pohjalta. Jatkossa myös samaa sukupuolta olevilla on oikeus solmia avioliitto. Laki tulee voimaan 1.3.2017. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viivytyksettä valmistelemaan esityksen tasa-arvoisen avioliittolain edellyttämistä muutoksista tarvittaviin muihin lakeihin ja antaa esityksen eduskunnan käsiteltäväksi 31.12.2015 mennessä. (OM lainsäädäntöjohtaja Antti Leinonen 0295 150 264)
Tiedote

Laki museolain muuttamisesta (HE 303/2014 vp). Museolakiin lisätään pykälä, jossa säädetään valtakunnalliseksi erikoismuseoksi nimeämisen edellytyksistä. Laki tulee voimaan 1.3.2015. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee museolain kokonaisuudistuksen siten, että laki voidaan hyväksyä vaalikaudella 2015-2018. (OKM hallitusneuvos Merja Leinonen 0295 330 191)

Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain muuttamisesta (HE 272/2014 vp). Lakiin lisätään säännös tunnistuspalvelun tarjoajien verkostosta. Lisäksi muutetaan väestötietojärjestelmää, ensitunnistamista ja henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä. Laki tulee voimaan 1.1.2016. Lain 12 a §:ää sovelletaan kuitenkin vasta 1.5.2017 lukien. (LVM neuvotteleva virkamies Tomi Lindholm 0295 342 021)
Tiedote

Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain 39 §:n muuttamisesta ja laki alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetun lain muuttamisesta (HE 317/2014 vp). Lakiin lisätään ohjelmakautta 2014-2020 koskevat Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen toimeenpanon edellyttämät säännökset. Lakiin otetaan myös rakennerahasto-ohjelmaan liittyvät muutokset sosiaali- ja terveysministeriön tehtäviin sekä tarkennus vähämerkityksisestä tuesta annettuun lain pykälään. Kansallisen rakennerahasto-ohjelman sähköistä menettelyä koskevia säännöksiä tarkennetaan hakemuksen lisäksi myös tukipäätöksen ja maksatuspäätöksen osalta. Lisäksi lakiin sisällytetään säännökset vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta osarahoitetun toimenpideohjelman hyväksyttävistä kustannuksista sekä tarkastusoikeuksista. Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmien Suomessa sijaitsevien tarkastusviranomaisen tehtäviin lisätään, että se toimii yleisasetuksen mukaisena riippumattomana tarkastuselimenä. Lait tulevat voimaan 1.3.2015. (TEM hallitusneuvos Tuula Manelius 0295 064 909)

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 13 §:n muuttamisesta (HE 328/2014 vp). Lakia muutetaan siten, että kuntouttavan työtoiminnan jakson aikana henkilö voi osallistua työtoimintaan enintään neljänä päivänä kalenteriviikossa. Laki tulee voimaan 1.7.2015. (STM sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 0295 163 303)
Tiedote

Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttamisesta (HE 184/2014 vp). Lakiin lisätään perusteet käsitellä tutkittavan henkilötietoja sen jälkeen, kun tutkittava on luopunut tutkimukseen osallistumisesta peruuttamalla suostumuksensa. Tutkittava voi luopua tutkimuksesta joko keskeyttämällä osallistumisensa siihen tai nimenomaisesti peruuttamalla antamansa suostumuksen tutkimukseen osallistumiseen sekä henkilötietojensa käsittelyyn. Tietoja saa käsitellä vain, jos tutkittava tiesi suostumusta antaessaan, että suostumuksen peruuttamiseen mennessä kerättyjä tietoja käsitellään osana tutkimusaineistoa. Laki tulee voimaan 1.3.2015. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen 0295 163 239)
Tiedote

Laki geenitekniikkalain muuttamisesta (HE 331/2014 vp). Eräitä geenitekniikan lautakuntaan ja sen toimintaan liittyviä geenitekniikkalain säännöksiä muutetaan. Lainmuutoksella vahvistetaan lautakunnan tieteellistä asiantuntemusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö lisätään lautakunnan kokoonpanoon. Toimintansa selkeyttämiseksi lautakunta vahvistaa työjärjestyksen, jolla annetaan tarkemmat määräykset lautakunnan toiminnasta. Laki tulee voimaan 1.5.2015. (STM hallitussihteeri Helena Korpinen 0295 163 317)

Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta (HE 332/2014 vp). Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen myöntämisedellytyksiä koskevia säännöksiä muutetaan siten, että sidonnaisuus vammaisetuuksiin poistetaan. Kuntoutuksen myöntämisen perusteena ovat sairaus tai vamma, sairauteen tai vammaan liittyvä suoritus- ja osallistumisrajoite, huomattavat vaikeudet arjen toiminnoista suoriutumisessa ja osallistumisessa sekä perusteltu kuntoutustarve. Kuntoutuspalveluja koskevia säännöksiä muutetaan kuntoutuksen sisällön kehittämiseksi. Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen nimi muutetaan vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi. Laki tulee voimaan 1.1.2016. (STM hallitussihteeri Milja Tiainen 0295 163 579)
Tiedote

Laki maatalousyrittäjän eläkelain muuttamisesta (HE 226/2014 vp). Lakia muutetaan siten, että apurahansaajalle vahvistettu eläkevakuutus voidaan apurahansaajan hakemuksesta keskeyttää nykyisten keskeyttämissyiden lisäksi, kun apurahalla työskentely keskeytyy muun ansiotyön vuoksi. Lisäksi vakuutus on jatkossa mahdollista keskeyttää, vaikka apurahalla työskentely keskeytyy ennen neljän kuukauden yhdenjaksoista apurahalla työskentelyä. Lisäksi apurahansaajalle vahvistettuun eläkevakuutukseen voidaan tietyissä tilanteissa apurahansaajan hakemuksesta yhdistää apurahansaajan sellaisella apurahalla työskentely, joka ei yksinään täytä työskentelyjakson lyhyyden tai apurahan euromäärän pienuuden vuoksi apurahansaajan eläkevakuuttamisen edellytyksiä. Myös apurahansaajien eläkevakuuttamista koskevia menettelysäännöksiä tarkistetaan. Laki tulee voimaan 1.6.2015. (STM hallitussihteeri Hanna Tossavainen 0295 163 181)
Tiedote

Laki rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä ja laki rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain muuttamisesta (HE 335/2014 vp). Laki rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä sisältää tarpeellisen lainsäädännön energiatodistustietojärjestelmän käyttöönottamiseksi. Tietojärjestelmään sisältyvät rekisterit energiatodistusten laatijoista, energiatodistuksista ja valvontatiedoista. Energiatodistukset laaditaan käyttäen tietojärjestelmää. Lisäksi eräitä rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain säännöksiä kumotaan tai muutetaan. Lait tulevat voimaan 1.5.2015. (YM lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari 0295 250 127)

Tasavallan presidentti hyväksyi verosäännösten kansainvälisen noudattamisen parantamiseksi ja FATCA:n toteuttamiseksi Amerikan yhdysvaltojen kanssa tehdyn sopimuksen ja vahvisti lain verosäännösten kansainvälisen noudattamisen parantamiseksi ja FATCA:n toteuttamiseksi Amerikan yhdysvaltojen kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä lain verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta (HE 301/2014 vp). Sopimus edellyttää, että Suomi toimittaa Yhdysvaltoihin siellä verotuksellisen asuinpaikan omaavien henkilöiden tulo- ja varallisuustietoja. Sopimuksen mukaan Suomen on velvoitettava suomalaiset finanssilaitokset selvittämään asiakkaistaan Yhdysvalloissa asuvat henkilöt ja toimittamaan heidän tuloja ja varallisuutta koskevat tietonsa Verohallinnolle, joka lähettää ne edelleen Yhdysvaltoihin. Lait tulevat voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti sopimuksen kanssa. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 0295 530 289)

Tasavallan presidentti hyväksyi Kiinan kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen ja vahvisti lain sosiaaliturvasta Kiinan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 322/2014 vp). Sopimuksessa määrätään työskentelyyn perustuvien eläkkeiden maksamisesta toisessa sopimusvaltiossa asuville henkilöille sekä työntekijöiden eläke- ja työttömyysvakuutukseen sovellettavasta lainsäädännöstä. Laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti sopimuksen kanssa. (STM hallitusneuvos Marja-Terttu Mäkiranta 0295 163 170)

TASAVALLAN PRESIDENTIN ASETUKSET

Tasavallan presidentti antoi 20.2.2015 seuraavat asetukset:

Tasavallan presidentin asetus tasavallan presidentin kanslian kansliasäännöstä. Kansliasäännössä annetaan tarkempia säännöksiä muun muassa kanslian viroista, virkojen kelpoisuusvaatimuksista ja virkoihin liittyvästä hakumenettelystä. Asetus tulee voimaan 1.3.2015. (VNK osastopäällikkö Auni-Marja Vilavaara 0295 160 370)

Tasavallan presidentin asetus tasavallan presidentin arkistosta. Asetuksella tasavallan presidentin arkistosta annetaan tarkempia säännöksiä tasavallan presidentin arkistoon kuuluvista asiakirjoista, arkiston hoidosta ja säilytyksestä, asiakirjojen käytöstä, arkistonmuodostajasta ja asiakirjojen hävittämisestä. Asetus tulee voimaan 1.3.2015. (VNK osastopäällikkö Auni-Marja Vilavaara 0295 160 370)

MUUTA

Tasavallan presidentti päätti 20.2.2015 seuraavat asiat:

Tasavallan presidentti ratkaisi 12 armonanomusasiaa. (OM neuvotteleva virkamies Eva Tams 0295 150 556)

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 20.2.2015 seuraavat nimitysasiat:

Bukarestin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Ulla Väistön edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2015 ja Rooman suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Petri Tuomi-Nikulan edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2015. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 0295 351 734)

Ulkoasiainneuvos Päivi Pohjanheimo Bukarestissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2015 lukien sekä ulkoasiainneuvos Janne Taalas Roomassa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2015 lukien. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 0295 351 734)