Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

TP-UTVA:ssa esillä kokonaisturvallisuus, Venäjä sekä Yhdysvallat

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 6.4.2018 13.04
Tiedote 178/2018

Tasavallan presidentille ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle esiteltiin perjantaina 6. huhtikuuta Turvallisuuskomitean katsaus yhteiskunnan turvallisuudesta. Vuosittaisessa katsauksessa todettiin, että vuonna 2017 kansainvälisessä turvallisuustoimintaympäristössä oli useita merkittäviä epävakautta lisääviä tapahtumia, mutta ne eivät suoranaisesti vaikuttaneet yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin.

Kansallisesti varautumista kehitettiin suunnitelmien mukaisesti. Kehitettävää nähtiin erityisesti kyberturvallisuuden johtamisessa ja finanssialan varautumisen edistämisessä.

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat lisäksi Venäjän ajankohtaisesta tilanteesta.

Kokouksessa keskusteltiin myös Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta ja transatlanttisesta yhteistyöstä. Euroopan ja Yhdysvaltojen välinen suhde säilyy keskeisenä niin turvallisuuden kuin talouden ja kaupan näkökulmasta.

Kansainvälisen kauppajärjestelmän tullikysymyksissä on tärkeää löytää sen sääntöjen mukaiset ratkaisut, jotta keskinäinen kaupankäynti ei vaarannu.

Lisätietoja: osastopäällikkö Jukka Salovaara, p. 0295 350 636, osastopäällikkö Maimo Henriksson (Venäjä), p. 0295 351 247, osastopäällikkö Kimmo Lähdevirta (Yhdysvallat), p. 0295 351 746, ulkoministeriö; pääsihteeri Vesa Valtonen, p. 0295 140 700, Turvallisuuskomitea