Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkimus: Asiakkaat kokevat valinnanvapauden tärkeäksi arvoksi

Statsrådets utrednings- och forskningsverksamhetsocial- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 9.9.2019 10.29
Tiedote 441/2019

Tuoreessa tutkimusraportissa tarkastellaan sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapauskokeilua erityisesti asiakasarvon toteutumisen näkökulmasta.

Tutkimuksessa selvitettiin valinnanvapauden ja asiakasarvon näkökulmia kolmella tasolla: kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa, kansallisessa kyselytutkimuksessa sekä Juha Sipilän hallituksen käynnistämässä palvelusetelikokeilussa.

Palvelusetelikokeilu on ollut käynnissä vuodesta 2017 alkaen, ja se päättyy lokakuussa 2019. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa kokeilussa sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapautta on kokeiltu palvelusetelin avulla kymmenellä alueella.

Tampereen yliopiston toteuttaman tutkimuksen mukaan asiakkaat kokevat valinnanvapauden tärkeäksi tekijäksi riippumatta siitä, käyttävätkö he mahdollisuuttaan valita palvelutuntuottaja.  Asiakkaat arvostavat toimivaa hoitotasapainoa ja luottavat julkiseen terveydenhuoltoon. 

Kokeilusta tietoa asiakaslähtöisempien palvelujen kehittämiseen

Valinnanvapauskokeilusta on saatu tietoa palveluiden ja palvelujärjestelmän kehittämiseksi asiakaslähtöisempään ja asiakasarvoa tuottavaan suuntaan.  Erityisen tärkeää on, että valinnanvapauden toteuttamisesta saatiin käytännön tietoa niin asiakkaan, palveluntuottajien kuin palvelujen järjestäjän näkökulmasta.

Tärkein palveluntuottajan vaihtamisperuste oli kokeilussa lääkäriaikojen saatavuus ja palvelun tuottajan sijainti. Kokeilu synnytti myös uutta kysyntää, sillä 20–25 % yksityiselle vaihtaneista oli aiemmin käyttänyt pääasiassa työterveyttä ja 20–25 % käyttänyt itse maksaen yksityistä palveluntuottajaa. Tarjonnan kasvu toisaalta vähensi päivystyslähetteitä.  

Valinnanvapauskokeilu lisäsi eri toimijoiden yhteistyötä ja tuotti aiempaa kiinteämpää moniammatillista yhteistyötä. Kokeiluun osallistuneet palveluntuottajat toimivat osana julkista palvelua eikä ylilyöntejä tai osaoptimointia esiintynyt.  

Asiakkaan mahdollisuutta valita sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajansa on viime vuosina pidetty merkittävänä tekijänä terveydenhuollon palveluiden asiakaslähtöisyyden ja vaikuttavuuden kehittämisessä.

Tutkimus toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2018 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Lisätietoja: professori Pasi-Heikki Rannisto, Tampereen yliopisto p. 040 557 8981, pasi-heikki.rannisto(at)tuni.fi sekä hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, hankepäällikkö Vuokko Lehtimäki, sosiaali- ja terveysministeriö p. 0295 163 256, vuokko.lehtimaki(at)stm.fi