Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Tutkimus esittelee neljä osallistavan sosiaaliturvan mallia

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 8.2.2017 8.37
Tiedote 56/2017

Helsingin yliopiston tutkimusryhmä selvitti osallistavan sosiaaliturvan malleja. Tutkimusryhmä suosittelee mahdollista jatkovalmistelua varten Suomen malliksi osallistumistuloa, johon sisältyisi työnhaun ohella sosiaalityöntekijän kanssa sovittavia työllisyyttä tai osallisuutta edistäviä toimia.

Tutkimusryhmän raportissa tarkastellaan, miten nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää, erityisesti työttömyysturvaa, voitaisiin käyttää nykyistä laajemmin työttömien osaamisen kehittämiseen, työelämäosallisuuden vahvistamiseen, työmarkkinoilta syrjäytymisen ehkäisemiseen ja työllistymiskynnyksen alentamiseen.

Tutkimus on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Tutkimuksen tehtävänä oli tuottaa tietoa hallitusohjelman toimeenpanoon.

Tutkimusryhmä suosittelee malliksi osallistumistuloa

Selvityksessä kartoitettiin vaihtoehtoisia osallistavan sosiaaliturvan malleja Saksan, Tanskan ja Hollannin esimerkkien pohjalta. Lisäksi tutkimusryhmä kehitti erityisesti Hollannin kokemuksiin perustuen neljännen mallin eli osallistumistulon, jota se suosittelee mahdolliseen jatkovalmisteluun Suomessa.

Tulonsiirroista ja palveluista koostuvan osallistumistulon päätavoite on syrjäytymisen ehkäiseminen. Se korvaisi tulonsiirtona pitkään työmarkkinatukea saavien työmarkkinatuen ja sisältäisi osallistumisen sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa sovittaviin työllisyyttä tai osallisuutta edistäviin toimiin.

Osallistumistulo palveluna antaisi sen kohderyhmään kuuluville työttömille mahdollisuuden sopia sosiaalityöntekijän kanssa tietyissä rajoissa oman tapansa osallistua aktiivitoimiin. Valinnanvapauden ohella malli sisältäisi myös velvoitteita. Tutkimuksen mukaan palveluihin osallistumisen seurantajärjestelmä olisi kuitenkin kevyt ja perustuisi lähtökohtaisesti luottamukseen. Välineenä voisi olla käyttäjäystävällinen internet-pohjainen tietojärjestelmä.

"Osallistumistulon malli tarkoittaisi melko radikaalia muutosta kohderyhmään kuuluvien työttömien oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Samalla se olisi paradigman muutos suomalaisessa aktivointipolitiikassa ja sosiaalityössä. On tärkeää käydä aiheesta perusteellinen yhteiskunnallinen keskustelu ja ottaa kohderyhmään kuuluvat ihmiset mukaan päätöksentekoon", korostaa tutkimusryhmää johtanut sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta.

Tutkimusryhmä esittää, että osallistumistuloa voitaisiin kokeilla ensin esimerkiksi tietyillä alueilla tai sosiaalipalvelutoimistoissa.

Osallistavan sosiaaliturvan luominen sisältyy Juha Sipilän hallitusohjelman työn vastaanottamista estävien kannustinloukkujen purkamiseen ja rakenteellisen työttömyyden alentamiseen tähtäävän kärkihankkeen toimenpiteisiin.

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta tietokayttoon.fi

Raportti

Lisätiedot: sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo, Helsingin yliopisto, p. 358 40 358 7203, tutkimusprofessori Pasi Moisio, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, p. +358 29 524 7228.