Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hallituksen linjaukset ensihoidon ilmailupalveluista:
Valtio rahoittaa toimintaa 27 miljoonalla eurolla, uudet tukikohdat Seinäjoelle ja Kouvolaan

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.12.2018 10.35
Tiedote 629/2018

Hallituksen reformiministerityöryhmä ja talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasivat 20. joulukuuta ensihoidon ilmailupalveluihin liittyvistä järjestelyistä, jotka koskevat lääkärihelikopteritoimintaa. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjauksen mukaan valtio luovuttaisi FinnHEMS Oy:n tukikohta- ja muihin menoihin noin 27 miljoonan euron osakevarallisuuden. Sosiaali- ja terveysministeriö neuvottelisi samalla yhtiön omistuksen keskittämisestä Pirkanmaan sairaanhoitopiirille ja sopisi valtion päätösvallasta rahoittajana yhtiön tukikohtien sijaintia ja investointia koskevissa asioissa.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on aiemmin linjannut, että lääkärihelikoptereiden lentotoiminnan järjestämisvastuu on tarkoitus keskittää tulevalle Pirkanmaan maakunnalle sote-uudistuksen yhteydessä. Samalla yliopistollisten sairaanhoitopiirien nykyisin omistama FinnHEMS Oy siirtyisi silloin vastaavasti Pirkanmaan maakunnan omistukseen.

Lisäksi hallituksen reformiministerityöryhmä linjasi 20.12., että lääkärihelikopterien uudet tukikohdat perustettaisiin uuden rahoituksen turvin Seinäjoelle ja Kouvolaan. Eduskunnan oikeusasiamies on katsonut, että nykyisillä tukikohdilla ei kyetä tarjoamaan yhdenvertaista ensihoitolääkärin saatavuutta hätätilapotilaille kaikkialla Suomessa ja suurimmat kipupisteet ovat Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa.

Lääkärihelikopteritoiminnasta vastaavan FinnHEMS Oy:n nykyiset kuusi helikopterikenttää ovat Vantaalla, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Jatkossa tukikohtia olisi kahdeksan. Näin ensihoitopalvelun kattavuus paranisi ja ensihoitoa olisi saatavissa yhdenvertaisemmin koko maassa.

Perustelumuistio

Lisätietoja: osastopäällikkö Kirsi Varhila, p. 0295 163 338, [email protected] ja hallitusneuvos Ismo Tuominen, p. 0295 163 341, [email protected], sosiaali- ja terveysministeriö