Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtioneuvoston periaatepäätös suunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi

sosiaali- ja terveysministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 6.5.2020 13.49
Tiedote 314/2020

Valtioneuvosto teki keskiviikkona 6. toukokuuta yleisistunnossaan periaatepäätöksen suunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi. Periaatepäätös sisältää tarkennettuina hallituksen sunnuntaina ja maanantaina tekemät linjaukset koronavirusepidemian hillitsemiseksi asetettujen rajoitustoimien jatkamisesta sekä hallitusta ja asteittaisesta purkamisesta. Periaatepäätös ohjaa viranomaistoimien valmistelua, ja sen pohjalta valmistellaan vielä tarkentavia säädös- ja päätösesityksiä ja annetaan tarkempaa ohjeistusta.

Hallituksen toimilla pyritään estämään viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvaamaan terveydenhuollon kantokyky ja suojelemaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä. Suomessa on toistaiseksi onnistuttu hyvin epidemian hillitsemisessä. Sen vuoksi on nyt mahdollista siirtyä laajamittaisista rajoitustoimista kohti hybridistrategian mukaista testaa, jäljitä, eristä ja hoida -periaatteen toteuttamista.

Tavoitteena on, että hybridistrategian avulla epidemiaa onnistutaan tehokkaasti hillitsemään niin, että se haittaa mahdollisimman vähän ihmisiä, yrityksiä, yhteiskuntaa ja perusoikeuksien toteutumista.

Nykyisistä rajoituksista pyritään siirtymään tilanteeseen, jossa rajoitukset ja suojelutoimenpiteet kohdistuvat:

  • Suuriin yleisötilaisuuksiin.
  • Riskitasoltaan korkeimmaksi arvioituun ravintolatoimintaan, erityisesti yökerhoihin sekä asiakaspaikoiltaan suurimpiin tai tiloiltaan tiiveimpiin ravintoloihin.
  • Matkustuksesta aiheutuvaan viruksen leviämiseen uudelleen Suomeen erityisesti korkeamman riskitason maista.
  • Ikäihmisten ja muiden riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden suojaamiseen.
  • Epidemian aikana omaksuttujen hygieniaa, sosiaalisia etäisyyksiä ja muiden huomioon ottamista koskevien käytäntöjen ylläpitämiseen. Viranomaiset jatkavat väestön ohjeistusta tämän tukemiseksi.

Kun rajoitustoimia vähitellen poistetaan, epidemian kehittymistä ja terveydenhuollon kuormittumista seurataan ja arvioidaan tarkasti. Hallitus arvioi linjauksiaan seurantatiedon valossa ja muuttaa niitä tarvittaessa.

Hybridistrategian noudattamista on tarpeellista jatkaa niin kauan, kunnes epidemia on saatu globaalilla tasolla hallintaan. Strategiaa päivitetään tarvittaessa uuden tutkimustiedon myötä.

Hallitus katsoo, että kaikki päätöksenteon perusteena olleet taustatiedot ja laskelmat oletuksineen ja parametreineen noudattaen avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteita tulee julkaista. 

Hallitus antoi valmiuslain mukaisia jatkamisasetuksia

Hallitus antoi keskiviikkona istunnossaan valmiuslain mukaisia jatkamisasetuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän toimintakyvyn turvaamiseksi. Nämä koskevat valmiuslain pykäliä 86 (sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden ohjaaminen), 87 (muu terveydenhuollon ohjaaminen), 88 (kiireettömän hoidon määräaikojen noudattaminen, sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi), 93 (palvelusuhteen ehdoista poikkeaminen) ja 94 (irtisanomisoikeuden rajoittaminen). Asetukset ovat voimassa 30.6.2020 asti.

Hallitus esittää terveydenhuollossa käytettävien lääkkeiden, tavaroiden ja palveluiden myynnin rajoittamista sekä muun terveydenhuollon ohjaamista koskevien toimivaltuuksien jatkamista. Tavoitteena on varmistaa erityisesti lääkevalmisteiden saatavuus sekä jakeluketjun toimivuus Suomessa uudesta koronaviruksesta johtuvissa poikkeusoloissa.

Tarkoituksena on myös jatkaa valmiuslain toimivaltuuksia sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden ohjaamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä aluehallintovirasto voivat tarvittaessa antaa nopeasti sitovia päätöksiä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden toimintojen muuttamisesta.

Samalla jatketaan kunnille myönnettyä oikeutta poiketa määräajoista terveydenhuollon kiireettömässä hoidossa ja sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinnin aloittamisessa.

Hallitus antaa nyt annetun käyttöönottoasetuksen jatkamisasetuksen perusteella lähiaikoina uuden soveltamisasetuksen, jolla mahdollistetaan väliaikaiset poikkeukset sovellettaessa eräitä vuosilomalain, työaikalain ja työsopimuslain säännöksiä yhteiskunnan kriittisissä toiminnoissa myös 13.5.2020 jälkeen. Näin pystytään reagoimaan paremmin virusepidemiasta mahdollisesti aiheutuvaan henkilöstöpulaan terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa. Asetusta ei enää 13.5.2020 jälkeen sovelleta pelastustoimessa, hätäkeskustoiminnassa ja poliisitoimessa.

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Timo Lankinen, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 300 (periaatepäätös) ja lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 170 (jatkamisasetukset), valtioneuvoston kanslia; hallitusneuvos Anne Ilkka, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 384 (terveydenhuolto), hallitusneuvos Jaana Huhta, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 407 (sosiaalihuolto), neuvotteleva virkamies Merituuli Mähkä, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 575 (lääkehuolto) ja hallitusneuvos Tarja Kröger, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 048 937