Julkisen velan kasvu on yksi näkyvimmistä koronakriisin pysyvämmistä talousvaikutuksista. Julkisten menojen nopea kasvu kriisin aikana on nähty laajasti tarpeellisena. Sen sijaan näkemykset siitä miten ja millä aikataululla julkista velkaa tulisi sopeuttaa vaihtelevat ja muodostuvat helposti ideologisiksi. 

Koronapandemia ja sen hillintään kohdistetut voimakkaat rajoitustoimet ovat supistaneet taloudellista aktiivisuutta, mikä on pakottanut valtiot kompensoimaan tulonmenetyksiä yrityksille ja kansalaisille mittavilla tukipaketeilla. Samalla julkiset menot ovat kasvaneet sosiaaliturvan ns. automatiikan toimiessa. Myös valtion tulokertymät ovat heikentyneet hidastuneen talouskasvun myötä.  

Kehityksen seurauksena on ollut budjettialijäämien tuntuva kasvu ja sitäkin huomattavampi velkasuhteiden nousu. IMF:n tuore ennuste arvioi kehittyneiden maiden keskimääräiseksi budjettialijäämäksi 11,7 prosenttia suhteessa BKT:seen vuonna 2020 ja 10,4 prosenttia vuonna 2021. Suomessa julkisen talouden alijäämä on jäämässä keskimääräistä pienemmäksi, mutta on siitä huolimatta tuntuva. VM:n mukaan julkisen talouden alijäämä vuonna 2020 oli 5,4 prosenttia suhteessa BKT:seen. Kuluvan vuoden alijäämäksi VM ennustaa 4,7 prosenttia ja 2,9 prosenttia vuodelle 2022. 

Euroalueella julkisen velan BKT-suhde nousee kuluvuonna keskimäärin yli 100 prosentin rajan. Suomessa velkasuhteen ennakoidaan nousevan tänä vuonna 71,6 prosenttiin ja edelleen 73,9 prosenttiin vuonna 2023. 

Sekä kansalliset että EU-tason julkisen talouden tasapainoa ohjaavat säännöt ovat joustaneet kriisissä mahdollistaen poikkeuksellisen velkaantumisen. Julkinen interventio kriisin aikana on nähty laajasti välttämättömäksi. Sen sijaan asiantuntijoiden näkemykset vaihtelevat selvästi enemmän elvytystä seuraavan julkisen talouden tasapainottamisesta, velkatasojen alentamisen välttämättömyydestä ja etenkin sopeutuksen aikataulusta. 

Vallitsevan matalan korkotason on katsottu mahdollistavan aiempaa korkeampien velkasuhteiden ylläpitämisen ilman merkittäviä rahoitusongelmia. Esimerkiksi Suomen kohdalla valtionvelan korkomenojen ennakoidaan edelleen supistuvan velan tuntuvasta kasvusta huolimatta. Sikäli kuin valtionvelan efektiivinen korko alittaa talouden kasvuvauhdin, velkasuhde supistuu ajan myötä automaattisesti, kunhan alijäämät pidetään kohtuullisen pieninä. 

Ei ole yllättävää, että näissä oloissa kansainvälisten talousjärjestöt suosittelevat julkisen talouden tasapainottamisen suhteen maltillista linjaa. Miksi kiirehtiä tasapainottamisen kanssa ja siten ehkä vaarantaa talouden toipuminen kriisistä? Yleisesti ajatellaan, että finanssikriisin jälkimainingeissa osassa maita aloitettu voimakas sopeuttaminen itse asiassa kasvatti julkista velkasuhdetta tyrehdyttäessään BKT:n kasvun. Tämä virhettä ei haluta nyt toistaa. 

Hallituksen puoliväliriihessään viitoittama linja näyttäisi olevan pääpiirteissään näiden suositusten mukainen. Suomessa nopeampaa julkisen talouden sopeuttamista on peräänkuuluttanut erityisesti poliittinen oppositio, mutta myös esimerkiksi Etlan tutkijoiden tuore raportti. Perusteluina on mainittu mm. talouden ylikuumenemisen riski, finanssipolitiikan uskottavuuden säilyttäminen sekä pitkän aikavälin kestävyysvaje. 

Julkisen velan tasolle on käytännössä hyvin vaikeaa määritellä täsmällistä ylärajaa. Yksittäisen valtion velkakestävyys riippuu viimekädessä markkinoiden luottamuksesta sen kykyyn selvitä vastuistaan. Esimerkiksi Suomen kohdalla merkkejä luottamuksen rapautumisesta ei ole nähtävissä. Nostaessaan uuden rahoituksen hintaa luottamuksen rapautuminen on kuitenkin itseään vahvistava ja potentiaalisesti hyvin vaarallinen näkymä, johon on syytä pitää turvallinen marginaali. 

Koronakriisi on osoittanut, että kriisioloissa tarvitaan julkista interventiota talouden pitämiseksi käynnissä. Maat, joilla julkisen velan lähtötaso oli pienempi, pystyivät kriisissä tukemaan taloutta keskimäärin isommilla tukipaketeilla. Jotta vastaava reagointi olisi mahdollista myös tulevissa kriiseissä, velkaa on pystyttävä parempina aikoina sopeuttamaan. Milloin ”paremmat ajat” täsmälleen ottaen alkavat onkin sitten vaikeampi kysymys. 

Koska taloustiede ei pysty tarjoamaan täsmällistä ohjenuoraa julkisen velan hallinnalle – ainakaan etukäteen – keskustelu velan sopeutuksesta muodostuu viimekädessä ideologiseksi. Laajan julkisen sektorin ja tulonsiirtojen merkitystä korostavat ryhmät eivät näe syytä kiirehtiä velan supistamista ja ovat ainakin periaatteessa valmiita kattamaan vajeen tarvittaessa veronkorotuksilla. Matalaa verotusta ja pienempää julkisen sektorin roolia korostavat tahot näkevät puolestaan velan supistamisen keinona hillitä julkisten menojen kasvua ja verojen nostopaineita. Kummankin näkemyksen tueksi löytyy sopivasti valikoiden myös taloustieteellisiä argumentteja. 

Pekka Sinko
Talousneuvoston pääsihteeri