Aikaisemmista kriiseistä poiketen Suomen talouden kohtaama ulkoinen shokki näyttää koronakriisissä jääneen monia kilpailijamaita pienemmäksi. Osin juuri tästä syystä kriisin alkuvaiheessa laaditut synkät ennusteet menivät Suomen kohdalta pahasti pieleen.  Talousneuvostolle laadittu tuore tutkimus kertoo miksi näin kävi – ainakin osaksi kysymys oli hyvästä tuurista.  

Koronan iskiessä päälle keväällä 2020 talouden taivaalla seilasi synkkiä pilviä ja ennusteet povasivat Suomelle erityisen kehnoa tulevaisuutta. Vaikka kotimaan epidemia- ja taloustilanne olivat siedettäviä, globaalin kriisin uskottiin heijastuvan Suomeen rajusti ja pitkään, kuten oli käynyt aiemmin mm. finanssikriisissä. Esimerkiksi EU:n komission kevään 2020 ennusteessa Suomen BKT:n ennakoitiin laskevan vuosina 2020-2021 kolmanneksi eniten kaikista EU-maista, Italian ja Espanjan jälkeen. Myös valtiovarainministeriö ennakoi viennin toipuvan Suomessa vain maltillisesti ja kilpailijamaita hitaammin. Tilastojen mukaan toteutunut kehitys on kovin erilainen ja Suomi on yksi vähiten kriisistä kärsineitä EU-maita. Miksi ennusteet menivät näin pahasti pieleen?

Taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja esimerkiksi ulkomailta tulevien vaikutusten erottaminen kotimaisista talouteen vaikuttavista tekijöistä ei ole täysin yksiselitteistä. Etlan talousneuvostolle laatimassa tuoreessa tutkimuksessa kuitenkin yritetään selvittää nimenomaan korokriisiin liittyvän ulkoisen shokin vaikutusta Suomen talouteen. Raportin tulosten mukaan Suomen talous on todellakin ollut historiassa keskimääräistä suhdanneherkempi ja sukeltanut globaaleissa kriiseissä yleensä syvemmälle kuin naapurimaat.

Koronakriisissä tilanne oli kuitenkin toinen: Kriisi poikkesi luonteeltaan aiemmista ja kohdistui tavallista enemmän tietyille toimialoille ja sektoreille. Suomessa näiden pahiten kärsineiden alojen kuten turismin osuus BKT:sta on pienempi kuin monissa muissa maissa. Lisäksi teollisuutemme toimialarakenne oli kriisin vaikutusten kannalta suotuisa, koska mm. autoteollisuuden merkitys on meillä suhteellisen pieni.             

Talouden näkökulmasta koronakriisi oli leimallisesti tarjontashokki. Pandemian ja siihen liittyvien sulkutoimien aiheuttamat häiriöt levisivät maasta toiseen tuotannon kansainvälisten arvoketjujen välityksellä. Etlan tutkimus osoittaa, että häiriöt voimistuivat arvoketjun loppupäässä keskimäärin jopa 3,5-kertaiseksi suhteessa alkuperäiseen tarjontahäiriöön. Suomessa teollisuuden arvoketjujen kautta välittynyt ulkoisen shokin suuruus oli tutkijoiden arvion mukaan noin 0,5 prosenttia BKT:sta. Vastaava vaikutus oli EU-maissa keskimäärin 0,7 ja Itäisen Keski-Euroopan maissa jopa 1,5 prosenttia BKT:sta. 

Raportissa esitettyä arviota ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta voitaneen pitää jonkinlaisena minimitasona, koska se ei huomioi esim. palveluiden ulkomaankaupan kautta tulleita vaikutuksia eikä epäsuoria kerrannaisvaikutuksia esimerkiksi yritysten investointeihin. Nämä lisävaikutukset koskevat kaikkia maita, eivätkä muuta sitä perushavaintoa, että teollisuuden osalta Suomen ulkoinen shokki jäi EU-maiden keskimääräistä pienemmäksi.  

Vaikka tässäkin kirjoituksessa koronakriisistä puhutaan menneessä aikamuodossa, on syytä korostaa, että kriisin myötä alkaneet globaalit tarjontahäiriöt jatkuvat edelleen, joskin hieman eri muodossa kuin kriisin alkuaikoina. Tämänhetkisten ongelmien taustalla ovat nopeasti kasvaneen kysynnän aiheuttama kapasiteettipula, kuljetuskustannusten nousu ja logistiikkaketjun häiriöt. Mm. IMF on varoittanut, että jatkuessaan tarjontahäiriöt muodostavat riskitekijän globaalille talouskasvulle, joskaan kehitystä ei ainakaan vielä nähdä hälyttävänä. 

Mitä johtopäätöksiä havainnoista voi sitten tehdä? Etlan tutkijat ovat varovaisia antamaan suosituksia toimenpiteiksi, joilla talouden kriisinkestävyyttä voitaisiin vahvistaa. Kriisit ovat erilaisia ja tällä kertaa Suomi oli toimialarakenteensa puolesta osittain onnekas. Toisaalta suomalaiset yritykset ovat aktiivisesti ryhtyneet toimiin parantaakseen toimintavarmuuttaan häiriötilanteessa. 

Kansantalouden näkökulmasta tuotantorakenteen monipuolistuminen tarjoaisi suojaa ainakin sektorikohtaisilta shokeilta. Tässä suhteessa erikoistuminen investointihyödykkeisiin on aikaisemmissa kriiseissä ollut Suomen kannalta jossain määrin ongelmallista ja ilmeisesti voimistanut suhdanteita. Toisaalta pienen maan tapauksessa erikoistuminen on myös keino nostaa tuottavuutta ja korkeampi suhdanneherkkyys saattaa olla se hinta, joka korkeammasta tuottavuudesta kannattaa maksaa. 

Kriisi on kirvoittanut globaalisti keskustelua tarpeesta turvata strateginen omavaraisuus ja huoltovarmuus erilaisissa häiriötilanteissa. Tämä on ilmeisesti ainakin jossain määrin vahvistamassa tuotannon arvoketjujen alueellistumista maanosittain. Jatkuessaan suuntaus korostaa EU:n sisämarkkinoiden mahdollisimman kitkattoman toiminnan merkitystä sekä tavaroiden että palveluiden vapaan liikkuvuuden turvaamiseksi. Suomen näkökulmasta monipuoliset liikenneyhteydet ja toimiva logistiikkainfrastruktuuri helpottavat yritysten mahdollisuuksia sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin.