Skip to content
Media
Valtioneuvoston kanslia frontpage

Eurooppaministerit valmistelevat kokouksessaan joulukuun Eurooppa-neuvostoa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 22.11.2021 15.52
Tiedote 669/2021

EU:n yleisten asioiden neuvosto kokoontuu 23. marraskuuta Brysselissä. Suomea edustaa eurooppaministeri Tytti Tuppurainen.

Kokouksen agendalla on 16.-17. joulukuuta järjestettävän Eurooppa-neuvoston valmistelu, jonka aiheita ovat koronapandemia, kriisinhallinta ja resilienssi, energian hinnat, turvallisuus ja puolustus sekä ulkosuhteet. Lisäksi ministerit hyväksyvät neuvoston päätelmät EU:n resilienssin ja kriisivarautumisen vahvistamisesta. 

Tuppurainen painottaa, että EU:n päätöksentekokyky on turvattava kaikissa olosuhteissa.

”EU:n kriisivarautumisen vahvistaminen edellyttää pitkäjänteistä työtä ja säännöllistä seurantaa, jota yleisten asioiden neuvoston on määrä ryhtyä tekemään. Varautumisen tulee kattaa kaikki relevantit politiikkasektorit ja erilaiset kriisiskenaariot”, ministeri Tuppurainen toteaa.

”Sisämarkkinoiden toiminta on turvattava myös kriisioloissa ja toimintatapojen sisä- ja ulkorajoilla tulisi olla selviä jo ennen kriisiä. EU:n huoltovarmuutta tulee vahvistaa avoin maailmankauppa huomioiden. Sanomattakin on selvää, että oikeusvaltioperiaatetta sekä perus- ja ihmisoikeuksia tulee kunnioittaa myös kriisioloissa”, ministeri Tuppurainen sanoo. 

Ministerit keskustelevat myös EU:n laajentumisesta sekä jatkavat neuvoston oikeusvaltiovuoropuheluun liittyviä maakohtaisia keskusteluja. Esityslistalla on myös EU:n ja Britannian suhteiden tilannekatsaus. Lisäksi komissio esittelee työohjelmansa vuodelle 2022. 

Lisätietoja: EU-erityisasiantuntija Heli Siivola p. 050 576 7745 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 07 33, valtioneuvoston kanslia