Skip to content
Media
Valtioneuvoston kanslia frontpage

Ministeri Tuppurainen: Kestävää omistajaohjausta – valtion äänestyspäätös Fortumin yhtiökokouksessa yhtiöjärjestyksen muuttamisesta

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 30.3.2020 14.15
Kolumni

Fortum on ilmoittanut, että sen yhtiökokouksen järjestelyjen suunnittelussa halutaan huomioida poikkeusolojen vaikutukset. Yhtiökokous järjestetään 23.4.2020. Fortum pyrkii siihen, että kaikki osakkeenomistajat voivat seurata kokousta etänä ja paikanpäälle ei ole välttämätöntä saapua. Olen aiemmin sanonut, että valtion kanta WWF Suomen esitykseen yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi ilmoitetaan varsinaisessa yhtiökokouksessa.

Poikkeusjärjestelyjen vuoksi valtion kanta ilmoitetaan etukäteen ja tässä kirjoituksessa kerron päätöksen perustelut sekä näkemykset esitykseen. Näin ollen myöskään valtio-omistaja ei tule yhtiökokoukseen paikalle, ja antaa valtakirjan ja äänestysohjeet yhtiökokoukseen.

Yhtiöiden varsinaiset yhtiökokoukset olisi tärkeätä saada pidettyä, koska ne omalta osaltaan vaikuttavat talouden rattaiden pyörimiseen, minkä merkitys yhteiskunnalle nykytilanteessa on tärkeää.

Puhdas luonto, elinkelpoinen maailma ja ihmisten hyvinvointi ovat meille kaikille tärkeitä tavoitteita. Ilmastonmuutoksen ravistelemassa maailmassa ymmärrän ja kuulen ympäristöjärjestöjen huolen. WWF Suomi teki Fortumille esityksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi, niin että yhtiökokous päättäisi 1,5 asteen tavoitteen sisällyttämisestä yhtiöjärjestykseen. Olen tavannut sekä Fortumin johdon että järjestöjen kuten Greenpeacen ja Amnestyn Suomen osastojen edustajia ja keskustellut yhtiöjärjestyksen muuttamisesta. Tapaamisia jatketaan ja ilmastoasiat pysyvät vahvasti omistajan agendalla.

Valtion tehtävä on toimia omistajana vastuullisesti, johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti. Valtio-omisteisten yhtiöiden on oltava tiennäyttäjiä. Vastuullisuus ja edelläkävijyys esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa eivät ole vastakkaisia tavoitteita osakkeenomistajien edun ajamiselle – pikemminkin päinvastoin, vastuullisuuskysymykset ovat nykypäivänä toiminnan ytimessä ja niiden hyvä hoito on edellytys omistaja-arvon kasvulle.

Valtion omistajatahto on, että yritysten liiketoiminnan kestävyyden, pitkän aikavälin arvonkehityksen ja kilpailukyvyn varmistamiseksi yhtiöt selvittävät ilmastonmuutoksen vaikutukset liiketoimintaansa, ja huomioivat nämä strategiatyössään. Yhtiöiden on tunnistettava myös oman toimintansa ilmastovaikutukset, vaikutukset ympäristölle sekä asettava niille verrokkiyhtiöihin nähden kunnianhimoiset mitattavat tavoitteet. Valtio-omisteisten yhtiöiden edellytetään ottavan huomioon tavoite hiilineutraalista Suomesta 2035 ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen. Tavoitteet tulee saavuttaa kestävää kilpailukykyä vahvistaen ja sosiaalisesti vastuullisesti.

Nämä ovat tavoitteita, joita valtio omistajana edellyttää myös Fortumilta.

Valtio on omistajana analysoinut tarkasti sekä WWF:n ehdotuksen että Fortumin hallituksen vastineen.  Yhtiöjärjestyksen muutos on juridinen kysymys ja sen vuoksi se on käsiteltävä pörssiyhtiöitä koskevat lait huomioiden. Fortumin omistajina on muun muassa noin 125.000 suomalaista pienomistajaa, joilla on omat oikeutensa.

Ehdotetun yhtiöjärjestysmuutoksen voidaan tulkita muuttavan yhtiön toiminnan tarkoitusta yleishyödylliseen suuntaan, mikä ei ole mahdollista pörssiyhtiölle. Tämä tarkoittaisi käytännössä poikkeamista yhtiön osakeyhtiölain mukaisesta tarkoituksesta. Tämän vuoksi valtio ei tue yhtiöjärjestyksen muutosehdotusta esitetyssä muodossa. Edellä oleva juridinen arvio ja tulkinta on tehty niin omistajaohjausosaston virkamiesten kuin yhtiön toimesta.

Haluan painottaa, että valtio-omistajan kanta tässä yhtiökokousasiassa ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö itse asia ole hyvin tärkeä. Aloitteen tahtotila on linjassa valtio-omistajan tahtotilan kanssa. Hiilineutraalius on meidän kaikkien, myös Fortumin, yhteinen tavoite.

On kuitenkin tärkeätä, että löydämme oikeat keinot ilmastotavoitteiden edistämiseen myös omistajapolitiikassa. Lakeja on noudatettava, ja niiden puitteissa on löydettävä tehokkaimmat keinot kohti hiilineutraaliustavoitetta. Erityisesti haluan korostaa, että omistajapolitiikassa näkyy jatkossa entistä vahvemmin ilmastonmuutoksen vastainen taistelu. Tämä on omistajan yksiselitteinen tahto.

Omistaja tukee Fortumin strategiaa, joka on rakennettu sille olettamalle, että yhtiö menestyy hiilineutraalissa yhteiskunnassa. Edellytämme strategian vahvaa toimeenpanoa. Lisäksi Fortum on kertonut, että heidän aikomuksenaan on saada yhteinen strategia ja näkemys Uniperin kanssa aikaan vuoden 2020 aikana. Uniper on juuri julkistanut strategialinjauksenaan tavoitteekseen hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä.

WWF:n aloittama keskustelu on tärkeä, eikä se jää tähän yhtiökokoukseen. Edellytämme, että omistajan linjauksia esimerkiksi vastuullisuudesta ja ilmastokysymyksistä sisällytetään aktiivisesti strategiatyöhön ja sovelletaan käytäntöön myös Fortumissa. Odotamme yhtiön puolelta aktiivista tavoitteiden toteutumisen seurantaa myös yhtiökokousten välillä ja vuoropuhelua kanssamme.

Tytti Tuppurainen
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri