Koronaministerityöryhmän kokouksessa aiheina ajankohtainen tautitilanne ja syksyyn varautuminen

16.8.2022 14.43
STM VNK
Hallituksen koronaministerityöryhmä sai kokouksessaan 16. elokuuta katsauksen tautitilanteeseen, koronarokotusten edistymiseen ja tartuntatautilain väliaikaisten muutosten mahdolliseen jatkamiseen.

Lainsäädännön arviointineuvosto
Palkkatuen taloudelliset vaikutukset arvioitu perusteellisesti

16.8.2022 10.42
VNK
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi sekä sosiaalisista yrityksistä annetun lain kumoamisesta. Esitysluonnoksen perusteella saa pääosin käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista.

Pohjoismaat tiivistävät entisestään puolustusyhteistyötä

15.8.2022 19.36
VNK
Pohjoismaiden pääministerit Magdalena Andersson (vas.), Sanna Marin, Jonas Gahr Støre, Mette Frederiksen ja Katrín Jakobsdóttir Oslossa Munch-museon edustalla.
Oslossa maanantaina 15.8. kokoontuneet Pohjoismaiden pääministerit vahvistivat kehittävänsä entisestään puolustus- ja turvallisuusyhteistyötään. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä Pohjoismaiden välille tulee liittolaissuhde, ja tämä avaa uusia yhteistyömahdollisuuksia. Pohjois-Euroopan uusi turvallisuustilanne oli keskeinen aihe myös, kun Pohjoismaiden pääministerit keskustelivat Saksan liittokansleri Olaf Scholzin kanssa.

Lainsäädännön arviointineuvosto
Onko talousarvion ulkopuolinen rahasto paras vaihtoehto ympäristövahinkovakuutuksen ja öljysuojarahaston tilalle?

15.8.2022 14.14
VNK
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon ympäristöministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta ympäristövahinkorahastolaiksi. Esityksen vaikutuksia on käsitelty monipuolisesti ja pääosin perusteellisesti. Esitysluonnokseen sisältyy useita havainnollisia taulukoita ja diagrammeja.

Tutkimus: Työttömiä koskevat palvelut ja etuudet eivät ota riittävästi huomioon ihmisten erilaisia tilanteita

22.6.2022 11.08
STM VN TEAS VNK
Suomen sosiaaliturva on eurooppalaisittain kattava ja kannustaa työllisyyteen. Järjestelmän haasteena on etuuksien ja palveluiden yhteensovittaminen niin, että ne tarjoavat merkityksellisiä ja oikea-aikaisia palvelupolkuja kaikille työttömille.

Tutustu myös

EU:n ilmastopaketti

EU:n ilmastopaketti

EU:n tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Euroopan komissio on esitellyt EU:n ilmastopaketin, niin sanotun 55-valmiuspaketin, jonka avulla vuoden 2030 päästövähennystavoite saavutetaan.

Suomi ja EU:n ilmastopaketti

Arvonimet

Arvonimet

Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Arvonimiä on käytössä noin sata. Niistä arvokkaimmat ovat valtioneuvos ja vuorineuvos.

Tietoa arvonimistä

Arviointineuvosto

Arviointineuvosto

Riippumaton ja itsenäinen lainsäädännön arviointineuvosto antaa lausuntoja hallituksen esityksistä ja niiden vaikutusarvioinneista.

Arviointineuvosto

Valtioneuvoston kanslia

Valtioneuvoston kanslia

Valtioneuvoston kanslia

Valtioneuvoston kanslia on ministeriö, joka vastaa pääministerin johdolla hallitusohjelman toimeenpanon valvonnasta ja avustaa pääministeriä valtioneuvoston johtamisessa.

Tietoa valtioneuvoston kansliasta

Vastuualueet

Vastuualueet

Valtioneuvoston kanslia tukee pääministerin ja hallituksen toimintaa ja päätöksentekoa. Kanslia vastaa muun muassa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston päätöksenteon järjestelyistä sekä valtioneuvoston ja sen ministeriöiden yhteisistä hallinto- ja palvelutehtävistä.

Ministeriön vastuualueet

Ministerit

Sanna Marin
Sanna Marin
Pääministeri
Tytti Tuppurainen
Tytti Tuppurainen
Eurooppa- ja omistaja­ohjaus­ministeri