Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-kokoukset
Valtiovarainministerit keskustelevat talouden elpymisestä

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 15.1.2021 14.00
Tiedote
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen edustaa Suomea, kun euroryhmä kokoontuu maanantaina 18. tammikuuta ja EU-maiden valtiovarainministerit tiistaina 19. tammikuuta. Molemmat kokoukset ovat videoneuvotteluita.

EU vauhdittaa elpymisvälineellä talouden uudelleen käynnistämistä ja toipumista koronaviruksen seurauksista. Elpymisväline koostuu useasta eri EU:n rahoitusvälineestä ja ohjelmasta, joista suurin on elpymis- ja palautumistukiväline. Suomi toimittaa oman elpymis- ja palautumissuunnitelmansa komissiolle huhtikuun loppuun mennessä.

Aihe nousee esille kolmessa asiakohdassa:

  • Tuore puheenjohtajamaa Portugali esittelee valtiovarainministereille kautensa työohjelman talous- ja rahoitusasioissa. Portugalin painopisteenä on talouden elpyminen.
  • Valtiovarainministerit saavat tilannekatsauksen elpymis- ja palautumistukivälineen täytäntöönpanosta. EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat päässeet sopuun muutoksista asetusehdotukseen, mutta molempien pitää vielä hyväksyä asetus lopullisesti.
  • Euroryhmä keskustelee tulevien elpymis- ja palautumissuunnitelmien painopisteistä.

Lisäksi valtiovarainministerit keskustelevat muun muassa toimintasuunnitelmasta järjestämättömien lainojen kasvun hillitsemiseksi.

Lisätietoja:

EU-sihteeristön päällikkö Marketta Henriksson, puh. 0295530441, marketta.henriksson(at)vm.fi
Ministerin erityisavustaja Riikka Pakarinen, puh. 040 580 0833, riikka.pakarinen(at)vm.fi

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

Marinin hallitus Rahoitusmarkkinat Talouspolitiikka