Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hallituksen esitys Euroopan meri- ja kalatalousrahastolaista lausunnolle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.7.2020 14.00 | Julkaistu suomeksi 3.7.2020 klo 16.31

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja Euroopan meri- ja kalatalousrahaston ohjelmakauden 2021−2027 kansalliseen hallinnointiin liittyvästä hallituksen esityksestä. Lausuntoja voi antaa maanantaihin 17.8.2020 asti.

Euroopan unioni antoi toukokuussa 2018 ehdotuksen monivuotisesta rahoituskehyksestä vuosiksi 2021–2027 sekä ehdotuksen yleisistä säännöksistä seitsemälle yhteistyössä hallinnoitavalle rahastolle. Lisäksi kesäkuussa 2018 EU antoi ehdotuksen Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta. Nämä edellyttävät kansallisen lainsäädännön uudistamista Euroopan meri- ja kalatalousrahaston hallinnoimiseksi vuosina 2021−2027. 

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston kansallisen ohjelman julkinen kokonaisrahoitus on vuosille 2021−2027 yhteensä arviolta 140 miljoonaa euroa. Rahoituksella tuetaan kalatalouden alkutuotannon ja jatkojalostuksen uudistumista, kilpailukyvyn parantumista ja kestävää kasvua sekä kalatalouteen liittyviä ympäristötoimenpiteitä. Lisäksi rahastosta rahoitettaisiin mereen liittyvän tiedon parantamista ja erilaisia viranomaistoimenpiteitä.


Laissa säädettäisiin rahaston viranomaisista ja toimielimistä, tuen ehdoista ja hyväksyttävistä kustannuksista, tuen hakemisesta, myöntämisestä ja maksamisesta, tuen palauttamisesta ja takaisinperinnästä, tietojärjestelmästä, tietojensaantioikeuksista, tietojenluovutuksesta ja tarkastuksista. 


Rahaston hallinnoinnin ehdotetaan jatkuvan pääosin samoilla säännöillä ja samojen viranomaisten toimesta kuin ohjelmakaudella 2014−2020. Uusina säännöksinä ehdotetaan mm. yhteishankkeiden edellytysten tuomista lakiin. Lisäksi tietojärjestelmän, tietojensaantioikeuksien, tietojenluovutuksen ja kalastajille asetettujen tuensaantiedellytysten osalta on pyritty selkeyttämään nykyistä lainsäädäntöä. Rahaston hallinnoinnissa on myös tarkoitus siirtyä täysin sähköiseen asiointiin, eikä paperisia tukihakemuksia tai maksuhakemuksia voisi enää jatkossa jättää.

 
Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskuussa. 


Lausunnot pyydetään jättämään ensisijaisesti sähköisessä lausuntopalvelussa.  

Linkit: 
lausuntopyyntö
lakiluonnos
merijakalatalous.fi

Lisätietoja: 
Asiantuntija Saana Tarhanen, p. 02951 62036,  (6.-27.7.2020)
Erityisasiantuntija Heta Ratasvuori, p.  02951 62016 (28.7.-17.8.2020)
Neuvotteleva virkamies Timo Halonen, p.  02951 62411 (10.-17.8.2020)