Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU panostaa kestävään ja innovatiiviseen akkualaan – Suomi vahvasti mukana

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.1.2021 16.37
Tiedote

Euroopan komissio hyväksyi 12 jäsenvaltion esittämän 2,9 miljardin euron julkisen tuen akkualan tutkimus- ja innovaatiohankkeille 26.1.2021. Julkisen tuen odotetaan saavan aikaan 9 miljardin euron yksityiset investoinnit. Suomi osallistuu hankkeeseen ja tukee alan yrityksiä rahoituksella.

”Olen tyytyväinen, että suomalaiset yritykset ovat aktiivisesti mukana rakentamassa eurooppalaista akkuteollisuutta. Akuista voi kasvaa meille merkittävää liiketoimintaa, kuten juuri julkaistu kansallinen akkustrategia osoittaa”, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Jäsenvaltioiden yrityksille suuntaamat tukisummat julkaistaan myöhemmin, kun Euroopan komissio on käynyt jäsenvaltioiden ja yritysten kanssa läpi mahdolliset yrityssalaisuudet. Komission hyväksyntä perustuu akkualan toiseen EU:n valtiontukisääntöihin kuuluvaan IPCEI-tiedonantoon. IPCEI on lyhenne sanoista Important Project of Common European interest eli Euroopan yhteistä etua koskeva tärkeä hanke.

Suomessa rahoituksen piirissä kolme yritystä

Suomesta akkualan toisessa IPCEI-kokonaisuudessa on mukana kolme yritystä: Fortum, Keliber ja Valmet Automotive. Keliber on mukana sekä kokonaisuuden raaka-aineisiin ja edistyneisiin materiaaleihin että kierrätykseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä osissa. Valmet Automotive on mukana sekä akkujärjestelmiin että kierrätykseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä osissa. Fortum on mukana kierrätykseen ja kestävään kehitykseen liittyvässä osassa.

Suomessa lopulliset rahoituspäätökset tekee Business Finland vuoden 2021 aikana. Yksittäisillä investoinneilla on omat aikataulunsa. Koko IPCEI-hankkeen on määrä olla valmis vuonna 2028.

Komission nyt hyväksymien tukien piirissä on mukana 42 välitöntä osanottajaa 12 jäsenvaltiosta. Mukana on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, ja osalla osanottajista on toimintaa useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa.

EU tavoittelee vahvaa eurooppalaista akkualaa

Akkualan tutkimus- ja innovaatiohankkeelle hyväksytty julkinen tuki on osa EU:n pyrkimystä rakentaa Eurooppaan kestävä, innovatiivinen ja kilpailukykyinen alan liiketoimintaverkosto. Komissio käynnisti vuoden 2017 lopulla European Battery Alliancen ja hyväksyi toukokuussa 2018 akkujen strategisen toimintasuunnitelman.

Myös Suomi tavoittelee edelläkävijyyttä akkualalla. Tuore akkustrategia esittelee keinot, joilla Suomi kehittyy kilpailukykyiseksi, osaavaksi ja kestäväksi osaksi kansainvälistä akkuteollisuutta.

EU hyväksyi IPCEI-hankkeita koskevat valtiontukisäännöt vuonna 2014. Jotta hanke on oikeutettu tukeen, sen täytyy muun muassa edistää EU:n strategisia tavoitteita, siinä pitää olla mukana useita jäsenmaita ja yksityistä rahoitusta, ja tutkimuksen ja innovatiivisuuden näkökulmasta sen pitää olla erittäin kunnianhimoinen Lisäksi tuen kielteisten kilpailuvaikutusten on oltava rajalliset.

Suomi oli mukana myös joulukuussa 2019 komission hyväksynnän saaneessa ensimmäisessä akkualan IPCEI-prosessissa. Tuolloin julkista rahoitusta hankkeelleen haki neljä Suomessa toimivaa yritystä: BASF, Fortum, Keliber ja Terrafame.

Lisätiedot:

johtava asiantuntija Jyrki Alkio, TEM, p. 029 504 7103
Head of Industry, Cleantech, Invest In, Markku Kivistö, Business Finland, p. 029 505 5000