Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Haku avautuu: Investointitukea energiainfrastruktuuri-investointien sekä teollisuuden sähköistämisen ja vähähiilistämisen hankkeille

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2023 15.50
Tiedote
Suomen kestävän kasvun ohjelman logo-kuva, energiapiirroksia vihreällä taustalla

Suomen kestävän kasvun ohjelman RRF-energiainvestointitukien toinen haku on käynnissä 15.3.–26.5.2023. Rahoitusta on haettavissa energiainfrastruktuurihankkeisiin sekä teollisuuden prosessien sähköistämiseen ja vähähiilistämiseen.

Tavoitteena on vähentää Suomen kasvihuonekaasupäästöjä, tukea Suomen hiilineutraalisuustavoitteita, sekä kannustaa elinkeinoelämää ja etenkin teollisuutta korvaamaan fossiilisia polttoaineita.

Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisten energiainvestointitukien ensimmäiseen hakuun saapui talvella 2022 yhteensä 86 hakemusta. Niistä 36 hankkeelle työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kolmessa erässä (10/22, 12/22 ja 2/23) investointitukea yhteensä 328 miljoonaa euroa.

”Viime vuoden hakukierros osoitti, että yrityksillä on investointihalukkuutta ja hyviä suunnitelmia vihreää siirtymää edistäviin energia- ja vetyhankkeisiin. Uskon, että tällä kierroksella on odotettavissa rahoitushakemuksia yhä innovatiivisempiin vähähiilisyyshankkeisiin, kun myönteinen energiamurros on päässyt vielä parempaan vauhtiin”, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Energiainvestointitukea voivat hakea yritykset ja yhteisöt

Haussa oleva rahoitus kohdennetaan Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäisen pilarin, eli vihreän siirtymän mukaisiin investointeihin. Tukiin on varattu noin 93,4 miljoonaa euroa. Tukea voidaan myöntää yrityksille ja yhteisöille. Sitä voidaan myöntää ainoastaan hankkeille tai hankkeen osalle, jotka eivät käynnistyisi ilman tukea. Hankkeiden on valmistuttava viimeistään 30.6.2026.

Tukea on mahdollista hakea kahdessa kategoriassa: 1) Energiainfrastruktuuri-investoinnit -kategorian hankkeille on varattu noin 61,6 miljoonaa euroa, ja 2) Teollisuuden prosessien suora sähköistäminen ja vähähiilistäminen -hankkeille 31,8 miljoonaa euroa. 

Tällä hakukierroksella energiainfrastruktuurihankkeista käsitellään vain sellaiset hakemukset, joissa hyväksyttävät kustannukset ylittävät 5 miljoonaa euroa. Teollisuuden sähköistämiseen tai vähähiilistämiseen liittyvissä hankkeissa hakemuksen voi jättää myös hankkeista, joissa hyväksyttävät kustannukset ovat 1–5 miljoonaa euroa. Etusijalla ovat kuitenkin suuret, yli viiden miljoonan euron hankkeet. 

1)    Energiainfrastruktuuri-investoinnit -kategoriassa tukea voidaan myöntää: 

  • jakelu- ja kantaverkon haltijalle sähköverkkoihin ja sähkönsiirtokapasiteettiin liittyviin hankkeisiin
  • vähähiilisten kaasujen siirtoon
  • kaukolämpöhankkeisiin: lämmöntalteenottoon kaukolämpöjärjestelmään, kaukolämmön varastointiin tai kaukolämmön siirtoon

2)    Teollisuuden prosessien suora sähköistäminen ja vähähiilistäminen -kategoriassa tukea voidaan myöntää: 

  • hankkeisiin, jotka edistävät teollisuuden sähköistymistä ja vähähiilistymistä muun muassa lämpöpumpputeknologian, höyryntuotannon sähköistämisen ja teollisuuden ylijäämälämmön avulla 
  • hankkeisiin, jotka parantavat energiatehokkuutta: esimerkiksi valmistavan teollisuuden ylijäämälämpöä voidaan hyödyntää tuotantoprosesseissa tai kaukolämpönä.

Tukipäätökset tehdään vuoden 2023 aikana

Rahoitusta haetaan Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin sähköisen asiointipalvelun kautta. Hakemuksen jättäminen on mahdollista 15.3.2023 alkaen. 

Työ- ja elinkeinoministeriö tekee tukipäätökset hankkeille, joissa hyväksyttävät kustannukset ovat yli viisi miljoonaa euroa. Business Finland tekee tukipäätökset niille teollisuuden energiaprosessien sähköistämiseen ja vähähiilistämiseen kohdistuville hankkeille, joiden hyväksyttävät kustannukset ovat 1–5 miljoonaa euroa.

Hakemusten vertailussa tarkastellaan erityisesti hankkeiden energia- ja päästövaikutuksia, kustannustehokkuutta, toteutettavuutta, hankkeisiin sisältyvän teknologian uutuusarvoa, teknologian tai hankkeen monistettavuutta sekä hankkeiden muita vaikutuksia. Hakemusten on myös noudatettava ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta ((Do No Significant Harm, DNSH), eli investointien täytäntöönpanosta ei saa aiheutua merkittävää haittaa ympäristötavoitteille.

Tukipäätösten aikataulu riippuu hakemusten määrästä ja käsittelytarpeesta. Tukipäätökset tehdään vuoden 2023 aikana.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Hannes Torppa, p. 0295 047 405
asiantuntija Salla Palander, TEM, p. 0295 047 049 (ohjelmakokonaisuus, energia)
erityisasiantuntija Ossi Paanala, TEM, p. 0295 047 310 (energiainfrastruktuurihankkeet)
erityisasiantuntija Pekka Kärpänen TEM, (teollisuuden sähköistämishankkeet)

Euroopan unionin rahoittama - NextGenerationEU