Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Uusi asiantuntijaryhmä paneutuu yritysten menestymiseen kansainvälisessä kilpailussa koronakriisin jälkeen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 30.6.2020 16.15
Tiedote

Elinkeinoministeri Mika Lintilän asettama asiantuntijatyöryhmä kartoittaa, mitkä toimenpiteet tukisivat parhaiten yritysten kasvua ja menestymistä kansainvälisessä kilpailussa koronakriisissä sekä sen jälkeen. Ryhmä arvioi, mitä muutoksia tarvitaan muun muassa lainsäädännössä, osaamisessa, julkisessa rahoituksessa ja yhteistyörakenteissa.

Riippumattoman asiantuntijaryhmän puheenjohtajana toimii Huhtamäki Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä. Ryhmän toimeksianto jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka.

– Nyt on tarkoitus katsoa paitsi kriisiä silmästä silmään myös akuutteja toimenpiteitä ja exit-strategiaa pidemmälle. Suomen kyky huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista heikkenee, jos koronakriisi heikentää pidempiaikaisesti talouden suorituskykyä ja potentiaalista tuotantoa sekä heikentää työllisyyttä, elinkeinoministeri Lintilä muistuttaa.

Huomio yritysten inhimilliseen pääomaan

Asiantuntijaryhmä keskittyy työssään kansainvälistyviin ja kansainvälisillä markkinoilla toimiviin yrityksiin, joiden tukitarpeet ovat usein erilaisia kuin kotimarkkinoille vakiintuneilla yrityksillä. Erityistä huomiota kiinnitetään yritysten inhimilliseen pääomaan, joka kattaa esimerkiksi yrityksiin kertyneen osaamisen ja osaamispotentiaalin.

– Yritysten tukemiseen ei sovi yksi malli, vaan meidän täytyy huomioida yritysten erilaiset tarpeet ja mahdollisuudet. Kansainvälisillä markkinoilla toimivilla yrityksillä on erityistä osaamista ja osaamispotentiaalia, jota Suomi tarvitsee päästäkseen takaisin kestävän kasvun uralle, elinkeinoministeri Lintilä perustelee.

Asiantuntijaryhmä valmistelee strategian ja toimenpideohjelman, joiden avulla

  1. turvataan nykyistä osaamista tukemalla yrityksiä inhimillisen ja muun pääoman säilyttämisessä,
  2. tuetaan osaamisen kehittämistä ja luodaan siten edellytyksiä uudelle yritystoiminnalle,
  3. turvataan tulevaisuuden hyvinvointia taloudellisella kasvulla ja kilpailukykyisellä elinkeinoelämällä.

Asiantuntijaryhmä jatkaa osaltaan työelämäprofessori Vesa Vihriälän johtaman selvitysryhmän työtä. Selvitysryhmä ehdotti perustettavaksi uutta asiantuntijaryhmää, jonka tehtävä olisi miettiä, millä tavalla voitaisiin varmistaa arvokkaan inhimillisen ja organisaatiopääoman säilyminen läpi kriisin. Organisaatiopääomalla tarkoitetaan muun muassa niin sanottua hiljaista tietoa sekä yhteyksiä asiakkaisiin.

Asiantuntijaryhmässä kovan luokan osaamista taloudesta

Puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilän lisäksi asiantuntijaryhmän jäseniä ovat

  • Elina Björklund, toimitusjohtaja, Reima Oy
  • Martti Hetemäki, valtiosihteeri kansliapäällikkönä, valtiovarainministeriö
  • Janne Larma, toimitusjohtaja, EQ
  • Ilona Lundström, ylijohtaja, työ- ja elinkeinoministeriö
  • Inka Mero, toimitusjohtaja, Voima Ventures
  • Jan Sasse, toimitusjohtaja, Suomen Teollisuussijoitus Oy
  • Vesa Vihriälä, työelämäprofessori, Helsingin yliopisto.

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny Hasu, TEM, p. 040 65 83510
teollisuusneuvos Sampsa Nissinen, TEM, p. 0295 047 189