Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Arviointineuvosto: lausuntokierros tarvitaan myös kolmikantaisesti valmisteltuun lakihankkeeseen

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 18.12.2020 13.48
Uutinen 804/2020

Lainsäädännön arviointineuvosto on arvioinut työturvallisuuslain muuttamista koskevan hallituksen esityksen. Esityksestä ei järjestetty lausuntokierrosta. Arviointineuvoston mukaan lausuntokierros tulisi järjestää, koska työturvallisuussäännöksiä valmistelevan neuvottelukunnan hyväksyntää esitykselle ei voida pitää riittävänä kuulemisena.

Esitysluonnos liittyy työturvallisuuslain muutokseen, jossa tarkennetaan työnantajan velvollisuutta työn vaarojen selvittämiseen ja arviointiin työajan ulkopuolella tapahtuvassa matkustamisessa. Lisäksi työnantajalle tulee velvollisuus selvittää, millä toimenpiteillä yötyöntekijöiden kuormitusta voidaan vähentää, kun työtehtävien vaihtaminen tai siirtyminen päivätyöhön ei ole mahdollista.

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä virkatyönä. Esityksestä ei ole järjestetty lausuntokierrosta, koska esitystä on valmisteltu työturvallisuussäännöksiä valmistelevassa neuvottelukunnassa, jossa ovat edustettuna työelämän eri osapuolet.  

Vaarojen selvittäminen ja arviointi saattavat aiheuttaa yrityksille sääntelykustannuksia, joita tulisi arvioida. Lisäksi esityksessä tulisi kuvata tarkemmin lainmuutoksen kohteet eli työnantajat ja työntekijät. Tulee selvittää, esimerkiksi millaisille yrityksille ja yritysryhmille aiheutuu vaikutuksia ja kuinka suurta yritysjoukkoa muutos mahdollisesti koskee. Myös työntekijöitä lainmuutoksen kohderyhmänä tulisi kuvata tarkemmin. 

Vaikka esitys on lainmuutoksena suppea, se koskee huomattavaa määrää työntekijöitä ja työnantajia. Pelkästään työturvallisuussäännöksiä valmistelevan neuvottelukunnan hyväksyntää esitykselle ei voida pitää vaikutusarvioinnin tietopohjan kannalta riittävänä kuulemisena. Arviointineuvosto suosittelee, että lausuntokierros järjestetään ennen hallituksen esityksen antamista. 

Lisätietoja: Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja arviointineuvos Meri Virolainen, p. 050 523 2426, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö.