Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-maiden johtajat koordinoivat koronaa rajoittavia toimia

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 29.10.2020 23.29
Tiedote 690/2020
Kuva: EU

Eurooppa-neuvoston jäsenet keskustelivat torstaina 29. lokakuuta keinoista tehostaa yhteisiä toimia koronapandemian torjumiseksi. EU-maiden johtajat keskittyivät tällä kertaa etenkin testaus- ja rokotekysymyksiin. Kokouksen aluksi EU-maiden johtajat tuomitsivat jyrkästi Ranskassa tehdyt terrori-iskut.

Eurooppa-neuvoston jäsenet totesivat, että tautitilanne pahenee jälleen nopeasti. Toimet pandemian rajoittamiseksi ovat pääsääntöisesti jäsenmaiden vastuulla. Toimien tiivis koordinointi sekä tehokas tietojenvaihto on tärkeää kaikkia jäsenmaita koskevan pandemian taltuttamiseksi.  

”Pikatestien kehittämiseen liittyvä yhteistyö on hyvä esimerkki siitä, mitä voimme EU:n puitteissa tehdä parantaaksemme kansalaisten turvallisuutta. EU:n yhteisten toimien kannalta myös testien vastavuoroinen tunnustaminen sekä testauskäytäntöjen yhtenäistäminen olisi tärkeää”, pääministeri Sanna Marin sanoi. 

Videokokouksessa oli esillä myös EU:n yhteiset hankkeet rokotteen saamiseksi. EU-johtajat totesivat, että väestöryhmien rokottamisesta päättäminen on jäsenmaiden vastuulla, joten jäsenvaltioiden on laadittava kansalliset rokotusstrategiat ennen rokotteiden käyttöön saamista. 

Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto, p. 050 468 5949, erityisavustaja (EU-asiat) Tuulia Pitkänen p. 0295 160 231, EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia