Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtio sopi hybridilainajärjestelystä Finnairin kanssa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 17.3.2021 14.34
Tiedote 170
Finnairin lentokoneita lentokentällä

Valtio allekirjoitti tänään sopimuksen Finnair Oyj:n kanssa 400 miljoonan euron hybridilainalimiitistä yhtiön tukemiseksi koronapandemian vuoksi. Päätöksen järjestelystä teki valtioneuvoston yleisistunto 18.2.2021. Järjestelyllä on Euroopan komission kilpailuviranomaisen hyväksyntä Euroopan unionin valtiontukisäätelyn mukaisesti. Limiitistä noin 350 miljoonan euron suuruinen osuus on sopimuksen ehtojen mukaisesti pörssiyhtiö Finnairin käytettävissä komission 12.3.2021 tekemän valtiontukipäätöksen nojalla. Jäljelle jäävälle noin 50 miljoonan osuudelle haetaan myöhemmin komission erillinen hyväksyntä.

Laina annetaan eduskunnan keväällä 2020 myöntämän 700 miljoonan euron määrärahan käyttämättömästä osuudesta. Järjestelyä varten ei haeta uusia varoja valtion budjetista.  

Lentoliikenteen toipuminen koronakriisistä ei ole toteutunut aiemmin ennakoidulla tavalla ja korona vaikuttaa Suomen liikennöintitilanteeseen edelleen voimakkaasti. Finnairin matkustajamäärä on vain noin kymmenen prosenttia verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan, ja matkustusrajoitukset sekä pandemia ovat aiheuttaneet yhtiölle mittavia tappioita. Finnair on valtiolle strategisen intressin yhtiö, jolla on merkittäviä lentoliikenneklusteriin ja lentoyhteyksiin liittyviä positiivisia vaikutuksia, jotka puolestaan vaikuttavat elinkeinoelämään ja kansalaisiin.

”Toimivat lentoyhteydet ovat koko Suomen elinehto. Kotimaan ja kansainvälisiä yhteyksiä tarvitsevat niin suomalaiset kuin yritykset. Vastuullisena ankkuriomistajana meidän on tuettava yhtiötä tilanteessa, jossa se kärsii koko lentoliikenteen historian pahimman kriisin vaikutuksista. Finnair on meille erittäin tärkeä yhtiö”, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen toteaa. 

Viime keväänä valtio tuki pörssiyhtiö Finnairia osallistumalla omistuksensa suhteessa yhtiön järjestämään osakeantiin sekä myöntämällä 90 prosentin takauksen yhtiön ottamalle työeläkelainalle.  

Valtioneuvoston omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä on linjattu, että jokaisen valtionyhtiön perusarvona on oltava yritys- ja yhteiskuntavastuu, ja yhtiöiden tulee ottaa päätöksenteossaan huomioon myös toiminnan sosiaaliset, alueelliset ja ympäristölliset vaikutukset. 

Finnair julkaisi maaliskuussa 2020 kunnianhimoisen vastuullisuusohjelman, jonka perusteella yhtiö aikoo puolittaa nettopäästönsä vuoden 2025 loppuun mennessä vuoden 2019 tasosta ja saavuttaa hiilineutraaliuden viimeistään vuonna 2045.  Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto käy aktiivista vuoropuhelua yhtiön kanssa vastuullisuusasioista ja edellyttää osana omistajaohjaustyötään Finnairilta valtioneuvoston hyväksymän omistajapoliittisen periaatepäätöksen sekä yhtiön oman vastuullisuussuunnitelman mukaisten vastuullisuusperiaatteiden noudattamista. 


Lisätiedot: erityisavustaja Tino Aalto, [email protected], 050 436 9188, osastopäällikkö Kimmo Viertola, [email protected], 029 516 0026, finanssineuvos Minna Pajumaa, [email protected], 029 516 0147
Ministerin haastattelupyynnöt: erityisavustaja Emilia Tervonen, [email protected], 050 5520676