Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo siirtyy EU-tehtäviin

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 7.2.2020 8.42
Tiedote
Tuomas Saarenheimo.

Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo on valittu euroryhmän työryhmän sekä EU:n talous- ja rahoituskomitean puheenjohtajaksi.

Euroryhmän työryhmä valmistelee euroryhmän kokouksia. Talous- ja rahoituskomitea puolestaan valmistelee muun muassa talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) päätöksiä. Puheenjohtaja työskentelee EU:n neuvoston pääsihteeristössä Brysselissä.

Euroryhmän työryhmä sekä talous- ja rahoitusasioiden komitea valitsivat puheenjohtajan torstaina 6. helmikuuta. Jäsenmaiden valtiovarainministerit vahvistavat nimitykset kokouksissaan myöhemmin tässä kuussa. Euroryhmä kokoontuu 17. helmikuuta ja Ecofin-neuvosto 18. helmikuuta.

Saarenheimo on työskennellyt kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteerinä vuodesta 2013. Tätä ennen hän on toimi muun muassa raha- ja tutkimuspoliittisen osaston osastopäällikkönä sekä johtavana neuvonantajana Suomen Pankissa. Saarenheimo on toiminut myös Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtokunnan jäsenenä.

Mediakuvia Tuomas Saarenheimosta (valtioneuvoston kuvapankki)

Lisätietoja:

Alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo, puh. 02955 30350, tuomas.saarenheimo(at)vm.fi

Ministeriö Rahoitusmarkkinat Talouspolitiikka Verotus