Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-kokoukset
Valtiovarainministerit käsittelevät arvonlisäverotusta, Itävallan EU-puheenjohtajuusohjelmaa ja EMU:n kehittämistä

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 11.7.2018 8.30
Tiedote
Arkistokuva: EU

EU-maiden valtiovarainministerit kokoontuvat Itävallan EU-puheenjohtajuuskauden ensimmäiseen talous- ja rahoitusasioiden neuvostoon 13. heinäkuuta. Puheenjohtajan työohjelman lisäksi ministerit keskustelevat arvonlisäverotuksesta. Euroryhmässä keskustellaan torstaina 12. heinäkuuta EMU:n kehittämisestä eurohuippukokouksen linjausten mukaisesti. Suomea edustaa kokouksissa valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa valtiovarainministerit tutustuvat Itävallan puheenjohtajuuskauden työohjelmaan Ecofin-sektorilla. Juuri aloittanut EU:n puheenjohtajamaa nostaa ohjelmassaan esille erityisesti pankkiunionin loppuunsaattamisen ja pääomamarkkinaunionin kehittämisen.

Talous- ja rahaliitto EMU:n uudistamisessa on puheenjohtajan mukaan tärkeää keskittyä niihin toimiin, jotka tuovat aitoa lisäarvoa EU:n vakauteen, kestävyyteen ja lähentymiseen. Veroasioista Itävalta toteaa, että verolainsäädäntöä tulisi uudistaa siten, että se vastaisi globalisaation ja uusien teknologioiden tuomiin haasteisiin.

Suomi tukee Itävallan puheenjohtajuuskauden ohjelmaa.

Itävallan EU-puheenjohtajuus (englanniksi)

Keskustelu arvonlisäverotuksesta jatkuu

Talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa vaihdetaan näkemyksiä komission ehdotuksista koskien yleistä käännettyä verovelvollisuutta arvonlisäverotuksen alalla sekä sähköisten julkaisujen alennettua alv-kantaa. 

Molemmat ehdotukset olivat viimeksi esillä talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa 25.5. Suomi voi hyväksyä kompromissiehdotukset kummastakin asiasta.

Neuvoston ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

EMU:n kehittämistä jatketaan

Euroryhmässä jatketaan työtä kesäkuun eurohuippukokouksen toimeksiantojen mukaisesti etenkin pankkiunionin loppuunsaattamiseksi sekä Euroopan vakausmekanismin kehittämiseksi.

Kesäkuun eurohuippukokouksessa sovittiin pankkiunionin osalta muun muassa siitä, että Euroopan vakausmekanismi EVM toimii yhteisen kriisinratkaisurahaston varautumisjärjestelynä. Euroryhmä valmistelee varautumisjärjestelyn tarkemman aiesopimusluonnoksen joulukuuhun 2018 mennessä. 

Euroryhmän ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Eurohuippukokouksen julkilausuma 29.6.2018

Lisätietoja:

Finanssineuvos Susanna Ikonen, puh. 02955 30049, susanna.ikonen(at)vm.fi
Ministerin erityisavustaja Elisa Tarkiainen, puh. +358 400 774 789, elisa.tarkiainen(at)vm.fi

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

Petteri Orpo Rahoitusmarkkinat Talouspolitiikka Verotus