Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Työryhmä ehdottaa syrjäytymisen ehkäisemiseksi nuorille kohdennettuja palveluja uuden etuuden sijaan

Julkaisuajankohta 19.3.2019 12.55
Tiedote 41/2019

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama nuorten osallistumistulon mallinnusta pohtinut työryhmä ei pidä tarkoituksenmukaisena luoda nuorille uutta etuusmuotoa. Sen sijaan työryhmä on löytänyt paljon mahdollisuuksia lisätä nuorten osallisuutta palvelu- ja etuusjärjestelmää hyödyntämällä ja kehittämällä. Tavoitteena on vähentää alle 25-vuotiaiden nuorten syrjäytymistä.

Tässä vaiheessa työryhmä ei ole kattavasti arvioinut vaihtoehtoisten ratkaisujen kustannusvaikutuksia.

Erittäin tärkeänä työryhmä pitää sitä, että jo olemassa olevaa tietoa hyödynnettäisiin nykyistä paremmin nuorten ohjaamiseksi näiden tarvitsemiin palveluihin. Näin voitaisiin parantaa erityisesti työelämän, koulutuksen ja palvelujen ulkopuolella olevien nuorten tilanteita. Syrjäytymisvaarassa olevalle nuoren voitaisiin esimerkiksi saada henkilökohtainen tukihenkilö, joka auttaisi nuorta kuntoutukseen, koulutukseen tai työhön hakeutumisessa.

Työryhmän mielestä nuorten koulutukseen hakeutumista voitaisiin helpottaa lisäämällä ammatillisen koulutuksen tarjontaa ja vastaamalla alan vaihtajien tarpeisiin. Heikkojen perustaitojen varassa olevien osaamisen parantamiseksi tarvittaisiin kohdennettuja toimia. Työryhmän mukaan eriarvoisuutta vähentäisi myös, jos toisen asteen koulutuksessa oppimateriaalit olisivat maksuttomia.

Opintotuessa työryhmä nostaa esiin useita kehittämismahdollisuuksia. Esimerkiksi vanhempien tuloihin perustuvaa tarveharkintaa voitaisiin lieventää ja opintorahan tasoa korottaa. 

Työryhmä on havainnut, että toimeentulotuen hakuprosessia ja viranomaisyhteistyötä kehittämällä sosiaalipalvelujen tarpeessa olevat nuoret voitaisiin tunnistaa aiempaa varhaisemmin. Nykyistä kitkattomampaa yhteispeliä nuoren hyväksi voitaisiin edistää myös parentamalla kaksisuuntaista tiedonvaihtoa kuntien ja Kelan välillä.

Kuntien aikuissosiaalityön ja etsivän nuorisotyön välisessä yhteistyössä työryhmä näkee kehittämismahdollisuuksia. Esimerkiksi nuorelle voitaisiin nimetä vastuutyöntekijä tai tukihenkilö, joka helpottaisi nuoren asiointia palvelujärjestelmässä. Työryhmä kannustaa myös kehittämään Kelan, kuntien ja TE-hallinnon sekä mahdollisesti muidenkin viranomaisten välille yhteistyömalleja, joissa nuoren asioita voidaan hoitaa viranomaisten kesken tiivissä yhteistyössä samanaikaisesti, esimerkiksi Skype-yhteyksillä.

Työryhmän ehdotukset hyödyksi perusturvan uudistamistyössä

Työryhmän ehdotukset ja kannanotot perustuvat voimassaolevaan lainsäädäntöön ja etuusjärjestelmään. Sosiaaliturvan mahdollinen kokonaisuudistus voi edetessään muuttaa nykyjärjestelmää huomattavasti, mutta näitä muutoksia työryhmä ei ole voinut ennakoida.

Työryhmän esityksiä voidaan hyödyntää jo meneillään olevassa työssä, kuten perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushankkeessa (ns. TOIMI-hanke). Se valmistelee parhaillaan työllisyyttä ja toimeliaisuutta parantavaa ja eriarvoisuutta vähentävää perusturvan kokonaisuudistusta seuraavia hallitusneuvotteluja varten.

Työryhmän työn taustalla on selvitysmies Heikki Hiilamon syksyllä 2017 nuorten osallisuuden edistämistä koskevassa raportissaan esittämä ehdotus, että alle 25-vuotiaille nuorille alettaisiin maksaa osallistumistuloa.

Sosiaali- ja terveysministeriö nimesi syksyllä 2017 osallistavan sosiaaliturvan kokeilun ja nuorten osallistumistulon mallintamisen ohjausryhmän, jolla on kaksi valmisteluryhmää. Näistä toinen ryhmä on keskittynyt osallistavan sosiaaliturvan kokeiluun ja toinen nuorten osallistumistulon mallintamistyöhön. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ja varapuheenjohtajana on perhe- ja peruspalveluministeri Annikka Saarikko.

Lisätietoja:

Johtaja Liisa Siika-aho, p. 02951 63085