Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Lohen kaupallinen kalastus jokialueilla tarkempaan seurantaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.11.2018 13.20
Tiedote

Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain muutos vahvistettiin tänään presidentin esittelyssä. Uusilla järjestelyillä tehostetaan lohenkalastuksen valvontaa ja estetään merkitsemättömän lohen esiintymistä kalakaupassa. Lainmuutos tulee voimaan 15. marraskuuta 2018.

Itämerestä peräisin olevan lohen kaupallinen kalastus jokialueilla otetaan uuden lain myötä tarkempaan seurantaan. Esimerkiksi Kemijoella Isohaaran padon alla kaupallisessa kalastuksessa pyydettyjen lohien ensimyynti on jatkossa sallittu vain sellaisille kaupallisille kalastajille, jotka ovat antaneet tätä koskevan ilmoituksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Kaupallisessa kalastuksessa jokialueelta saadut lohet tulee lisäksi merkitä samalla tavoin kuin merestä saadut lohet. Tarkemmat määräykset ilmoituksista ja lohien merkinnästä annetaan asetuksella vielä ennen vuodenvaihdetta.

Lainmuutoksella selvennetään lisäksi toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden jakamismenettelyjä. Jatkossakin silakan ja kilohailin toimijakohtaiset kalastuskiintiöt jaetaan troolikalastukseen ennen vuodenvaihdetta. Rysäkalastukseen nämä jaetaan kevättalven aikana, kun tiedetään edelliseltä vuodelta siirtyneet tai vähennettävät kiintiömäärät ja kun lohen toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden perusteella annettavat sekä erikseen jokialueella käytettävät lohimerkit ovat valmistuneet. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus saa näin jaettua yhdellä päätöskierroksella kerran vuodessa lopulliset toimijakohtaiset kalastuskiintiöt.

Lakiin lisättiin lisäksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan sisältämä mahdollisuus toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden ylittämiseen enintään kymmenellä prosentilla. Ylittämismahdollisuudesta tehdään aina maa- ja metsätalousministeriössä erillinen päätös, jota sovelletaan lähinnä silakan ja kilohailin kalastukseen tasaamaan vuosien välisiä kiintiötason vaihteluja. Ministeriö arvioi tieteellisen neuvon perusteella, onko tulevan vuoden kiintiö merkittävästi suurenemassa ja onko perusteltua sallia, että osa suurenevasta kiintiöstä kalastetaan jo kuluvan vuoden aikana. Tällä tavalla saadaan joustavuutta kiintiöiden hallintaan ja vähennetään vuosien välisiä elinkeinotoiminnan kannalta kielteisiä vaihteluja. Ylitetyt määrät vähennetään ilman seuraamuksia seuraavan vuoden Suomen kokonaiskiintiöstä.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam p. 0295162494, etunimi.sukunimi (at) mmm.fi