Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Britit voivat hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta myöhemmin tänä vuonna

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 13.3.2020 15.38
Tiedote 19/2020

Britannian EU-erosta seuraa, että Suomessa asuvien Britannian kansalaisten on erikseen haettava erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta Suomesta. Sisäministeriö on asettanut hankkeen valmistellakseen lakia, jolla säädetään tarkemmasta menettelystä ja aikataulusta.

Valmisteltavan esityksen mukaan Britannian kansalaisten, jotka ovat rekisteröineet EU-oleskeluoikeutensa Suomessa, on haettava EU-oleskeluoikeutensa vaihtoa erosopimuksen mukaiseen oleskeluoikeuteen.

Ne Britannian kansalaiset, jotka ovat saaneet Suomessa pysyvän EU-oleskeluoikeuden ennen 1.1.2021 ja joilla on todistus siitä, voivat maksutta hakea asemansa vaihtoa erosopimuksen mukaiseen pysyvään oleskeluoikeuteen. Pelkkä todistus on jatkossakin riittävä osoitus siitä, että heillä on oikeus oleskella Suomessa, joten erosopimuksen mukaisen pysyvän oleskeluoikeuden hakeminen ei ole välttämätöntä. Hakeminen on kuitenkin suositeltavaa, jotta myös näiden henkilöiden on jatkossa mahdollisimman helppoa osoittaa oleskeluoikeutensa, kun he asioivat Suomessa ja Schengen-ulkorajalla.

Pysyvä EU-oleskeluoikeus edellyttää viiden vuoden oleskelua Suomessa. Jos tätä ei ole koossa vielä vuoden 2020 loppuun mennessä, henkilö voi kerryttää aikaa myös sen jälkeen ja saada erosopimuksen mukaisen pysyvän oleskeluoikeuden myöhemmin. EU-oleskeluoikeus tulee kuitenkin joka tapauksessa vaihtaa erosopimuksen mukaiseen oleskeluoikeuteen, vaikka pysyvää EU-oleskeluoikeutta ei olisi vielä kertynyt.

Erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden saatuaan Britannian kansalaiset voivat jatkaa oleskelua Suomessa myös siirtymäkauden eli vuoden 2020 jälkeen.

Oleskeluoikeutta haetaan Maahanmuuttovirastolta

Tavoitteena on, että erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta voi hakea Maahanmuuttovirastolta 1.10.2020–30.6.2021. Hakumenettelyn tarkoituksena on varmistaa, että hakija täyttää erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden ehdot.

Tässä vaiheessa EU-oleskeluoikeuden rekisteröinti riittää, ja sen voi toistaiseksi yhä tehdä. Kaikkia Suomessa asuvia Britannian kansalaisia kehotetaan rekisteröimään oleskelunsa mahdollisimman pian, jos sitä ei ole aiemmin tehty ja tarkoitus on jatkaa oleskelua Suomessa. Ohjeita rekisteröitymiseen on Maahanmuuttoviraston verkkosivuilla.

Erosopimus ohjaa lupamenettelyjä

Britannian ja EU:n välinen erosopimus tuli voimaan 1.2.2020, ja se on EU:n jäsenvaltioissa sellaisenaan sovellettavaa oikeutta. Erosopimus sisältää kuitenkin säännöksiä, joiden täytäntöönpanosta ja soveltamisesta jokaisen jäsenvaltion täytyy päättää erikseen. Nyt asetetun hankkeen tavoitteena on säätää lailla oleskeluoikeutta koskevien säännösten täytäntöönpanosta ja soveltamisesta Suomessa.

Erosopimus sisältää myös säännökset siitä, mitä selvityksiä henkilöltä voidaan vaatia oleskeluoikeuden hakemisen yhteydessä. Erosopimuksen mukaan lupamenettelyjen täytyy olla nopeita ja käyttäjäystävällisiä ja hakemusten käsittelymaksujen on oltava kohtuullisia. Lisäksi luvasta täytyy käydä ilmi, että se on myönnetty erosopimuksen perusteella.

Hanke asetetaan ajalle 13.3.–31.12.2020. Hankkeessa kuullaan Maahanmuuttovirastoa, koska hanke vaikuttaa sen toimintaan, sekä tarvittaessa muita ministeriöitä. Laajaa kuulemiskierrosta ei järjestetä, sillä kyse on unionisopimuksen säännösten täytäntöönpanosta lyhyessä määräajassa.

Lisätietoja:

johtava asiantuntija Jarmo Tiukkanen, p. 0295 488 606, [email protected]