Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Elinkeinoministeri Lintilä vienninedistämismatkalle Yhdysvaltoihin

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.1.2019 13.22
Tiedote

Elinkeinoministeri Mika Lintilä tekee vienninedistämismatkan Yhdysvaltoihin 10.–16.1.2019. Vierailun tarkoituksena on edistää Suomen älyliikenteen ja meriteollisuusalan yritysten intressejä Yhdysvalloissa. Mukaan lähtee laaja yritysvaltuuskunta.

Lisäksi elinkeinoministeri tapaa vierailun aikana Yhdysvaltojen hallinnon edustajia, joiden kanssa käsitellään ajankohtaisia elinkeino-, teollisuus- ja talouspoliittisia kysymyksiä.  

Ministeri Lintilä tutustuu matkan aikana New Yorkin kaupungin kasvuyritystoimintoihin sekä YK:n julkisiin hankintoihin. Suomi käy kauppaa YK-järjestöjen kanssa vuosittain noin 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta.

– Suomen 0,05 prosentin osuus YK-järjestöjen hankinnoista on aivan liian alhainen. Me pystymme parempaan, ministeri Lintilä toteaa.

Yhdysvaltojen omat julkiset hankinnat ovat myös esillä keskusteluissa.

Suomen puolen vuoden kuluttua käynnistyvällä EU:n puheenjohtajakaudella Euroopan unionin kilpailukyvyn ulkoinen ulottuvuus ja turvallisuus ovat kärkiteemoja. On tärkeää avata ja ylläpitää keskusteluyhteyksiä Yhdysvaltain hallinnon suuntaan sekä poliittisen johdon että elinkeinoelämän vaikuttajien toimesta. Näihin tavoitteisiin keskittyy matkan osuus pääkaupungissa Washington DC:ssä.

Elinkeinoministerin vierailu on jatkoa pääministeri Juha Sipilän marraskuiselle Yhdysvaltain vierailulle.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin virkamiesavustaja Akseli Koskela, TEM, p. +358 46 9232 584