Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Ministerit Lintilä ja Lindström Strasbourgiin Euroopan parlamentin täysistuntoviikolla

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2018 8.33
Tiedote

Elinkeinoministeri Lintilän tapaamissa esillä ovat erityisesti tulevan EU:n rahoituskauden koheesiopolitiikan linjaukset. Työministeri Lindström tapaa vierailullaan muun muassa työllisyysasioista vastaavan komissaarin Marianne Thyssenin.

Ministerit matkustavat Strasbourgiin 12.11.2018. Seuraavana päivänä heillä on yhteinen tapaaminen suomalaisten Euroopan parlamentin jäsenten kanssa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden valmisteluista. Suomi toimii EU:n neuvoston puheenjohtajana puolivuotiskauden heinäkuusta 2019 alkaen.

– Tavoitteena on rakentaa kokonaisvaltainen näkemys kestävän, älykkään ja osallistavan kasvun edellytyksistä EU:ssa, ministerit Lintilä ja Lindström kertovat.

Vaikuttamista EU:n tulevaan rahoituskehykseen

Komissio julkaisi koheesiopolitiikan uudet asetusehdotukset toukokuun lopussa. Suomen tavoitteena on varmistaa koheesiopolitiikan rahoituksen jatkuminen riittävällä tasolla kaikilla alueilla ja koheesiopolitiikan painopisteen siirtäminen entisestään EU:n kilpailukykyä ja eurooppalaisia arvoja tukevaan suuntaan. Erityiskysymyksenä on Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutukseen perustuvan erityisrahoituksen jatkuminen vähintään nykyisellä tasolla.

– Komission keväällä antamat esitykset tukevat Suomen tavoitteita ja antavat hyvän pohjan jatkoneuvotteluihin EU:n jäsenmaiden kesken. Tapaan Strasbourgissa europarlamentaarikkoja ja keskustelemme tulevan kauden tavoitteista, kertoo ministeri Lintilä.

Elinkeinoministerin tapaamiset ovat osa aktiivista ennakkovaikuttamiskampanjaa EU:n tulevan rahoituskehyksen osalta. Vuoden aikana ministeri Lintilän ohjelmaan on kuulunut lukuisten komissaarien ja usean jäsenmaan koheesioministerin tapaamiset.

Keskusteluja työelämään liittyvästä lainsäädännöstä

Työministeri tapaa vierailullaan työllisyysasioista vastaavan komissaari Marianne Thyssenin. Lisäksi hän keskustelee tärkeimmistä avoimista lainsäädäntöaiheista vastaavien raportoijien eli kyseisistä asioista mietintöä valmistelevien Euroopan parlamentin jäsenten kanssa.

Ajankohtaisia aiheita ovat esimerkiksi työelämän tasapainoon liittyvä direktiiviehdotus sekä aloite Euroopan työviranomaisen perustamisesta.

– Työelämään liittyvät kysymykset tulevat olemaan tapetilla myös Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana. Meille tärkeitä teemoja ovat muun muassa työn murrokseen vastaaminen ja muuttuvassa työelämässä tarvittava osaaminen, ministeri Lindström kertoo.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Antti Siika-aho, p. 050 575 4118
elinkeinoministerin virkamiesavustaja Akseli Koskela, TEM, p. 046 9232 584
työministerin erityisavustaja Jami N. Arvola, p. 050 4471 255
neuvotteleva virkamies Pauliina Porkka, TEM, p. 029 50 48278