Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-ministerivaliokunnassa Brexit ja EMU:n kehittäminen

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.1.2018 9.38
Tiedote 24/2018

EU-ministerivaliokunta käsitteli vuoden ensimmäisessä kokouksessaan perjantaina 19. tammikuuta muun muassa Britannian EU-eron jälkeistä siirtymäaikaa sekä EMU:n kehittämistä.

EU-ministerivaliokunta hyväksyi eduskunnalle lähettävän E-jatkokirjeen, joka koskee Britannian maaliskuussa 2019 toteutuvan EU-eron ja tulevan uuden EU-suhteen välistä siirtymäaikaa. Tavoitteena on, että ainakin vuoden 2020 loppuun saakka jatkettaisiin EU:n nykysääntöjen pohjalta. Britannia pysyisi sisämarkkinoilla ja tulliliitossa, noudattaisi EU-lainsäädäntöä ja maksaisi osuutensa budjettiin. Se kuitenkin jäisi EU:n toimielinten ja päätöksenteon ulkopuolelle.

EU-ministerivaliokunta käsitteli myös tulevan euroryhmän sekä ECOFIN-neuvoston (22.-23.1.) asioita, erityisesti jatkotyötä EMU:n kehittämiseksi ja pankkiunionin loppuun saattamiseksi.

EU-ministerivaliokunta keskusteli myös vuoden 2019 europarlamenttivaalien ajankohdasta. Jos EU-maat eivät yksimielisesti toisin sovi, vaalit järjestetään säännönmukaiseen aikaan 6.-9. kesäkuuta 2019.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta totesi tarpeen edistää ja laajentaa EU:n kehittämistä koskevaa kansalaiskeskustelua. Valmisteilla on muun muassa pääministeri Juha Sipilän Suomen ja EU:n tulevaisuuteen liittyvä keskustelukierros suomalaisissa yliopistoissa sekä lukuisia muita tilaisuuksia.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraaviin neuvostoihin:

  • Ulkoasiainneuvosto (22.1.)
  • Epävirallinen oikeus- ja sisäministerikokous (25.-26.1.)

Ulkoasiainneuvoston asialistalla ovat Libya, Lähi-idän rauhanprosessi, sekä EU:n ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden suhdetta koskevan Cotonou-sopimuksen uudistaminen. Sisäministerit keskustelevat Euroopan turvapaikkapolitiikasta ja yhdennetystä rajaturvallisuudesta. Oikeusministerien kokouksen aiheena on Euroopan syyttäjäviraston (EPPO) toiminnan käynnistäminen sekä avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevat kansainvälisen yksityisoikeudet säännöt (Bryssel IIa -asetuksen uudistaminen).

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia