Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-ministerivaliokunnassa PRY ja tuleva yhteinen maatalouspolitiikka

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 7.12.2017 14.06
Tiedote 579/2017

EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan torstaina 7. joulukuuta EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä sekä linjasi Suomen kantoja useisiin neuvostoihin.

EU-ministerivaliokunta käsitteli EU:n pysyvän rakenteellisen yhteistyön perustamista. Suomi ja 22 muuta EU:n jäsenmaata antoivat ilmoituksensa mukaan lähtemisestä ulkoasiainneuvostossa 13. marraskuuta. Muut jäsenmaat voivat halutessaan liittyä mukaan myöhemmin. Tavoitteena on, että päätös PRY:n perustamisesta tehdään 11. joulukuuta ulkoasiainneuvostossa.

Maatalousneuvosto (11.–12.12.) keskustelee komission 29. marraskuuta julkaisemasta tulevan yhteisen maatalouspolitiikan tiedonannosta. Suomi pitää komission asettamia yleisiä tavoitteita kannatettavina ja tukee sitä, että jäsenvaltioille annettaisiin huomattavasti lisää toimivaltaa niiden alueella sovellettavien tukijärjestelmien sisällöstä, seurannasta, valvonnasta ja seuraamuksista. Suomi katsoo komission tapaan, että suorat tuet ovat tärkeitä viljelijöiden tulojen vakauttamisessa. Lisäksi Suomi katsoo, että tulevassa maatalouspolitiikassa tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon muun muassa luonnonhaittojen tasaaminen.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraaviin neuvostoihin:

  • Ulkoasiainneuvosto; kauppa-asiat (10.12.)
  • Ulkoasiainneuvosto (11.12.)
  • Ulkoasiainneuvosto; kehitys-asiat (11.12)
  • Yleisten asioiden neuvosto (12.12.) ml. art. 50 yleisten asioiden neuvosto

Ulkoasiainneuvosto kokoontuu kauppaministerien kokoonpanossa Buenos Airesissa Maailman kauppajärjestön kokouksen yhteydessä ja neuvoston ainoa aihe on WTO.

Ulkoasiainneuvoston asialistalla ovat Irak, Lähi-itä, Sahel-huippukokous sekä yhteis-istunnossa kehitysministerien kanssa EU:n ja Afrikan Unionin huippukokouksen (29.–30.11.) tulokset.

Yleisten asioiden neuvoston pääaiheena on joulukuun Eurooppa-neuvoston valmistelu. Lisäksi se hyväksyy EU:n toimielinten yhteisen julistuksen EU:n lainsäädännöllisistä prioriteeteista vuosille 2018–2019.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia