Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-ministerivaliokunnassa EU-puheenjohtajakausi, Unkari ja kellonajan siirrot

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 12.10.2018 9.19
Tiedote 471/2018

EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan 12. lokakuuta Suomen tulevaa EU-puheenjohtajuutta, Unkarin tilannetta koskevaa prosessia sekä ehdotusta vuodenaikoihin liittyvän kellonajan siirtojen lopettamiseksi. Lisäksi ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja useisiin neuvostoihin.

EU-ministerivaliokunta keskusteli Suomen heinäkuussa 2019 alkavan EU-puheenjohtajakauden sisältövalmistelusta. Työtä tehdään parhaillaan sekä parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken että eri ministeriöissä.

Yleisten asioiden neuvostossa (16.10.) on esillä Euroopan parlamentin ehdotus, että neuvosto toteaisi olevan selvä vaara, että Unkari loukkaa vakavasti unionin perustana olevia arvoja. Neuvoston kannanmuodostus tapahtuu myöhemmin. Suomi suhtautuu vakavasti EU:n perustana olevien arvojen loukkaamiseen tai sen vaaraan. Suomen mielestä on tärkeää, että EU:n jäsenvaltiot ovat täysin sitoutuneita EU:n perussopimusten noudattamiseen ja unionin yhteisiin arvoihin. Suomi pitää tärkeänä, että neuvosto saa Unkaria koskevassa menettelyssä kattavan tietopohjan tilanteen arvioinnille.

EU-ministerivaliokunta keskusteli myös komission syykuussa antamasta esityksestä luopua kellonajan siirtelystä. Taustalla on komission järjestämä kansalaiskuuleminen, jossa selvä enemmistö toivoi niin sanotusta kesäaikakäytännöstä luopumista. Myös Suomi on aktiivisesti ajanut kellonajan siirron lopettamista. Komission ehdotuksen mukaan kukin jäsenmaa ehdottaa ensi kevääseen mennessä, mihin aikavyöhykkeeseen se haluaa kuulua. Suomi ei vielä ota kantaa valintaan, koska asiaa koskevat kuulemiset, tutkimukset ja vaikutusarvioinnit ovat kesken. 

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja neuvostoihin. Ulkoasiainneuvoston (15.10.) asialistalla on muuttoliike, Libya, Keski-Afrikan tasavalta ja Venezuela. Maatalous- ja kalastusneuvoston (16.-16.10.) on määrä päättää kalastusmahdollisuuksista Itämerellä 2019 sekä keskustella unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta. Yleisten asioiden neuvosto (16.10) puolestaan keskittyy valmistelemaan seuraavana päivänä alkavaa Eurooppa-neuvoston kokousta.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia