Kun hallitusohjelmassa on rajattu määrä selkeitä tavoitteita, todellisten muutosten aikaansaaminen on mahdollista.
Ohjelmaneuvos Kekkonen: Hallituspolitiikka tarvitsee strategian
Jokapäiväistä työtämme määrittää, teemmekö oikeita valintoja ja näemmekö, miten ne vaikuttavat tulevaisuuteen. Tämä pätee myös maan hallitukseen.
Ministerit turhautuvat allekirjoittaessaan hallinnon jatkuvalla syötöllä tuottamia päätöksiä, joiden merkitystä kokonaisuuden kannalta ei aina ymmärrä. Ministereitä pyydetään johtamaan erilaisten politiikkapapereiden valmistelutyötä, vaikka näiden papereiden vaikutus tavoiteltavaan politiikkaan voi olla vähintään kyseenalainen.
Strategisuudella haetaan merkityksiä. Pyritään mielekkyyteen.
Hallitusneuvottelut ovat suomalaisen päätöksenteon tärkein prosessi. Neuvottelut käydään jälleen tänä vuonna kevään eduskuntavaalien jälkeen.
Eri puolueet muodostavat parhaillaan näkemyksiä ja kantoja, joiden pohjalta ne haluavat käydä hallitusneuvotteluja. Virkakoneisto on terhakoitunut tuottamaan hallitusohjelmalle tietopohjaa. Järjestöt pyrkivät saamaan itselleen tärkeitä asioita tuohon maagiselta vaikuttavaan asiakirjaan.
Kun nykyinen hallitus aloitti työnsä toukokuussa 2015, se otti käyttöön strategisen hallitusohjelman. Malli on herättänyt huomiota kansainvälisestikin. Strateginen hallitusohjelma määritti sekä alkavan vaalikauden päämäärät että kymmenen vuoden päähän ulottuvat tavoitteet.
Hallitus tunnisti ennenkuulumattomasti, ettei yhteiskunnan suuria kysymyksiä kyetä välttämättä ratkaisemaan nelivuotisen vaalikauden aikana. Tälle pitkäjänteiselle ja tulevaisuuteen kurottavalle politiikanteon mallille soisi jatkuvuutta.
Strategisuuden kannalta on tärkeää, että hallituksella on selvät poliittiset tavoitteet ja että tavoitteita on rajattu määrä.
Nykyisellä hallituksella on ollut 26 kärkihanketta, jotka ovat saaneet myös erillisrahoitusta. Paljon on saatu aikaan, mutta tekemistä on edelleen ollut liikaa. Hallitusneuvottelujen huumassa poliitikoilta toivoisi malttia: pitäisi arvioida realistisesti, miten monia uudistuksia pystytään vaikuttavasti toteuttamaan yhden vaalikauden aikana.
Strategisesta näkökulmasta on olennaista tunnistaa, mitkä ovat kaikkein tärkeimpiä asioita. Tämän rinnalla on toissijaista, kuinka yksityiskohtaisia kirjauksia hallitusohjelmaan tulee.
Tällä vaalikaudella hallitus on kiinnittänyt huomiota toimintatapojen muuttamiseen: digitalisaatiota on edistetty, lainsäädäntöä sujuvoitettu ja kokeilutoimintaa edistetty. Tämä on tapahtunut työllisyysasteen nostamisen ja ilmastonmuutoksen hallinnan kaltaisten sisällöllisten tavoitteiden rinnalla.
Toimintatapojen muuttamisessa olemme vasta tien alussa, mutta jo pyrkimys siihen on merkki suomalaisen yhteiskunnan uusiutumishalusta. Se voi johtaa myös vastuunjaon tarkistamiseen julkisen vallan, ihmisten ja yritysten välillä.
Puhutaan paljon mahdollistavasta lainsäädännöstä. Puhe ei väistämättä kumpua siitä, että markkinavoimille halutaan antaa lisää valtaa tai että julkinen sektori halutaan vetää vastuusta.
Nykytekniikan ansiosta tieto on entistä helpommin kaikkien saatavilla, ja valistuneiden ihmisten halu osallistua ongelmien ratkaisemiseen itse tuottamallaan tiedolla kasvaa. Tämä on suuri mahdollisuus ajatella asioita uudelleen myös politiikassa.
Onko siis kehittymässä ”Suomen malli” poliittiselle ja hallinnolliselle toimintatavalle, joka on viisas ja näkemyksellinen?
Siemenet on kylvetty. Meillä on kuitenkin vielä matkaa yhteiskuntajärjestelmään, joka perustuu ihmisen ymmärtämiseen. Vahvaan sääntelyyn ja yksityiskohtaiseen ohjaukseen perustuvat vaikuttamiskeinot eivät enää riitä.
On edelleen vahvistettava ymmärrystä siitä, mikä on ”iso kuva”. Olisi suotavaa, että poliittiset päättäjät voisivat paneutua yhteisesti Suomen kansainväliseen asemaan, kun hallitusohjelmaa laaditaan.
Pitkän aikavälin muutosten hahmottaminen on poliittisessa päätöksenteossa yhä tärkeämpää. Ennakoiminen ja vaalikausien yli tapahtuvan valmistelun tarve kasvaa. Dialogi maan hallituksen ja eduskunnan välillä tulee yhä tärkeämmäksi.
Sirpa Kekkonen
ohjelmaneuvos
valtioneuvoston kanslia, strategiaosasto
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 18.1.2019