Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Lainsäädännön arviointineuvosto: Lastensuojeluasioihin valituslupa – lasten ja nuorten näkökulma unohdettu uudistuksessa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 10.10.2019 9.58
Tiedote 516/2019

Lainsäädännön arviointineuvosto on arvioinut lastensuojelulain muutosta, jolla otettiin käyttöön valituslupajärjestelmä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Uudistusta ja sen vaikutuksia on tarkasteltu lähinnä tuomioistuinjärjestelmän näkökulmasta. Lasten ja nuorten näkökulma on jäänyt puuttumaan.

Suomessa lastensuojeluasioita käsitellään hallinto-oikeuksissa, joiden päätöksistä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lastensuojelulakia ehdotetaan uudistettavaksi siten, että lastensuojeluasioissa otetaan käyttöön valituslupajärjestelmä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Hallituksen esitys on selkeästi ja ymmärrettävästi kirjoitettu. Voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen muutoksia on myös selostettu tiiviisti. Nykytilaa, ehdotettuja muutoksia ja uudistuksen vaikutuksia on kuitenkin selostettu pääosin tuomioistuinlaitoksen näkökulmasta. Esityksen mukaan valituslupasääntelyn tavoitteena on kehittää korkeimman hallinto-oikeuden asemaa nykyistä enemmän hallintoa ja hallintotuomioistuimia ratkaisuillaan ohjaavan tuomioistuimen suuntaan.

Esityksessä ei ole tarkasteltu lastensuojelua, siihen liittyvää päätöksentekoa eikä tuomioistuinkäsittelyitä yhteiskunnallisesta näkökulmasta lasten ja nuorten kannalta. Etenkin tahdonvastaisissa huostaanotoissa kyse on syvällisestä vaikuttamisesta lapsen kasvu- ja elinolosuhteisiin sekä voimakkaasta puuttumisesta perusoikeuksiin. Tämän vuoksi esityksessä pitäisi olla kuvaus siitä, kuinka lastensuojelujärjestelmän päätöksenteko toimii käytännössä. Valitusluvan ulottamista tällaisiin asioihin ei voida perustella yksinomaan korkeimman hallinto-oikeuden aseman kehittämisellä.

Hallituksen esityksessä ei ole käsitelty uudistuksen vaikutuksia osapuolten oikeudensaantimahdollisuuksien, koetun oikeudenmukaisuuden eikä perusoikeuksien näkökulmasta. Oikeusturvan arviointi vaikuttaa jossain määrin tarkoitushakuiselta, kun valituslupajärjestelmän käyttöönotolla katsotaan olevan yksinomaan myönteisiä vaikutuksia asianosaisiin. Lainsäädännön arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esityksen vaikutukset asianosaisiin ja erityisesti heidän oikeusturvaansa ja perusoikeuksiensa toteutumiseen tulee arvioida esitettyä monipuolisemmin ja seikkaperäisemmin.

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain ja lastensuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta. Uudistus on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä.  Arviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksessa on merkittäviä puutteita. Esitysluonnoksen pohjalta ei todennäköisesti pysty muodostamaan riittävää ja perusteltua käsitystä esityksestä, eikä sen taloudellisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Ilman puutteellisuuksien korjaamista on vakavasti harkittava, voiko esityksen antaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Lisätietoja: Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja arviointineuvos Kaijus Ervasti, p. 050 478 0316, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö.