Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Oikeusneuvos Tuula Pynnä Suomen ehdokkaaksi unionin yleisen tuomioistuimen tuomariksi

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.9.2018 14.11
Tiedote 427/2018
Kuva: Marjo Koivumäki, oikeudet: Korkein oikeus

Valtioneuvosto nimesi tänään 20. syyskuuta 2018 korkeimman oikeuden jäsenen, oikeusneuvos Tuula Pynnän Suomen ehdokkaaksi unionin yleisen tuomioistuimen tuomariksi 1.9.2019 alkavalle kolmen vuoden toimikaudelle.

Pynnällä on laaja-alainen ja pitkä kokemus kansallisesta tuomioistuintyöstä sekä alioikeuksissa että korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenenä. Hän on myös toiminut Suomen valtionasiamiehenä Euroopan unionin tuomioistuimessa sekä EU- ja kansainväliseen yhteistyöhön liittyvissä tehtävissä. Koulutukseltaan Pynnä on oikeustieteen kandidaatti, ja hänellä on varatuomarin arvonimi. Hän on suorittanut myös kaksi ulkomaista oikeustieteen alan jatkotutkintoa (Magister der Rechte ja Mastère en Études Juridiques Européennes).

Euroopan unionin tuomioistuin on Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission ohella yksi keskeisistä EU:n toimielimistä. Siihen kuuluu kaksi Luxemburgissa toimivaa tuomioistuinta: unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin. Unionin yleinen tuomioistuin käsittelee muun muassa kansalaisten ja yritysten EU:n toimielimiä vastaan nostamia kanteita. Asiat voivat koskea esimerkiksi kilpailuoikeutta, valtiontukia, immateriaalioikeuksia sekä EU:n henkilöstösääntöjä.

Tuomarin tehtävä liittyy unionin yleisen tuomioistuimen tuomareiden määrän vaiheittaiseen lisäämiseen siten, että tuomioistuimessa on 1.9.2019 alkaen kaksi tuomaria kustakin jäsenvaltiosta. Uudistuksella vastataan tuomioistuimen lisääntyneeseen työtaakkaan. Suomen ilmoitettua ehdokkaansa EU:n jäsenvaltioiden hallitukset päättävät nimityksestä yhteisellä sopimuksella kuultuaan ehdokkaiden soveltuvuutta arvioivaa EU:n tason komiteaa.

Lisätietoja: Lainsäädäntöneuvos Johannes Leppo, p. 0295 160 335, valtioneuvoston kanslia

Lisätietoja tuomioistuinasioista ja unionin yleisestä tuomioistuimesta:
Valtioneuvoston kanslian verkkosivut
Euroopan unionin tuomioistuimen verkkosivusto