Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Antti Rinne talvisodan alkamisen 80-vuotismuistopäivänä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 30.11.2019 15.02
Tiedote 634/2019

Suomalaisissa kodeissa kuunneltiin 80 vuotta sitten radiolähetystä, joka kertoi, että Suomea vastaan on hyökätty aseellisesti. Samaan aikaan – siellä jossakin – kuljettiin rinta rinnan kohti tehtävää, joka suomalaisille oli langennut.

Tänään on kulunut tasan 80 vuotta siitä, kun talvisota alkoi. Talvisodan ihme rakentui rohkeudesta ja rakkaudesta vapaata isänmaata kohtaan. Se rakentui kyvystä voittaa pelkonsa muiden mielestä mahdottomassa tilanteessa.

Samalla se rakentui myös pohjattomasta surusta, kärsimyksestä ja kaipauksesta.

Koulujen marmorilaatat täyttyivät liian monen urhean nuorukaisen nimestä. Liian moni isä ja äiti sai itkeä kirkkomaahan laskettua poikaansa. Liian moni isä ei koskaan palannut kotiin.

Esitän syvimmän kunnianosoituksen sotiemme veteraaneille. Kiitos heidän epäitsekkyytensä ja rakkautensa kotimaatamme Suomea kohtaan me jälkipolvet olemme saaneet kasvaa vapaassa ja itsenäisessä maassa sekä rakentaa Suomesta maailman parasta yhteiskuntaa.

Heidän, sekä rintamalla kaatuneiden, uhraus isänmaallemme ei unohdu koskaan. Ja kiitos heidän uhrauksensa saamme kuuden päivän kuluttua viettää yhdessä Suomen itsenäisyyspäivää.

Antti Rinne
pääministeri