Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Rinne tapasi Viron pääministeri Rataksen ja presidentti Kaljulaidin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 14.6.2019 17.16
Tiedote 312/2019

Pääministeri Antti Rinne on tehnyt pääministerikautensa ensimmäisen ulkomaanvierailunsa Viroon perjantaina 14. kesäkuuta.

Pääministeri Rinne tapasi Tallinnassa pääministeri Juri Rataksen. Ilmasto- ja ympäristökysymykset nousivat keskusteluissa vahvasti esille.

"Olen erityisen iloinen siitä, että sovimme pääministeri Rataksen kanssa tekevämme jatkossa entistäkin vahvempaa yhteistyötä ympäristökysymyksissä. Näin Itämeri säilyy tuleville sukupolville parempana kuin se nyt on", totesi pääministeri Rinne.

Pääministerit korostivat EU:n yhtenäisyyden merkitystä nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa. He keskustelivat Suomen tulevasta EU-puheenjohtajuudesta, maiden kahdenvälisistä suhteista ja erityisenä yhteistyöalana digitalisaatiosta, sekä Helsingin ja Tallinnan välisistä liikennehankkeista.

Pääministeri Rinne tapasi myös Viron presidentti Kersti Kaljulaidin. Pääministeri onnitteli presidenttiä Viron tuoreesta jäsenyydestä YK:n turvallisuusneuvostossa. Pääministerit painottivat maiden välisen yhteistyön tärkeyttä sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen vahvistamiseksi. Yhteisissä keskusteluissa nousivat esille mm. suhteet Venäjään.

Lisätietoja: Pääministerin kv-asioiden erityisavustaja Lauri Voionmaa, p. 050 4210 422, pääministerin erityisavustaja Dimitri Qvintus, p. 0295 161 073 ja valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski, p. 040 5364821.